Hulluus son tulllu Kanttiinin tytölle kun täällä aamukuudelta päivittelen blogia. Uni loppu mummojen tyyliin jo neljän jälkeen, kun laitettiin iltakasilta Iiron kanssa nukkumaan. Eipä kai sitä untakaan ihminen mahottomia tarvi, jousi jo noussakki!  Muutenkin tuntuu että tätä energiaa on vaikka muille jakaa nykyisin, ihme hommaa mutta otetaan nyt kaikki ilo irti mitä saa.

Työstänihän mie olen aina tykänny, yhtäkään aamua ei ois että rasittais sinne mennä, mutta nykyään tykkään siitä entistä enemmän mikäli mahdollista. Pyörhäytin koko linjaston ympäri ja kauheasti haluttas tehä sitä sun tätä sinne ja uusia juttuja, mutta aika ei vain riitä yksinkertaisesti kaikkeen - tykkään että mulla on muutakin elämää kuin työ. Hiljaa hyvä tulee, johan olen tuossa ollu jo neljättä vuotta ja kovasti olen tykänny!

Kevään mittaan tuun ottamaan erikoiskahvikoneen Kanttikseen sekä Virkkukoukkusen tuotteita myyntiin, mikäli tiättä sen ihanan tuotemerkin jolla on mahtavia aforismeja painettuna magneetteihin, patalappuihin, essuihin, pussukoihin jne. Lisäks tänään ompelin muuten sinne uudet pirtsakat verhot, niillä kun saa aina vuodenaikaan (tai minun mielialaan :) liittyvää ilmettä hyvin luotua. Pakko oli mainita tuo vimppakin, kun niistä tuli niin kivat

Niin ja sit tuohon saippuakokeiluun, oon sitä mieltä että jos vähääkään kiinnostaan (mikään) niin kokeilla pitää ja nyt kokeilin sitte Iiron avustamana saippuan tekoa. Moni ystäväni on näitä jo kokeillu joten tuumasta toimeen siis! Tai no ihan vielä me ei sitä massaa ite tehty vaan valmismassaa sulatettiin, värjättiin ja maustettiin. Ihan kuulkaa oli olo ko kemisteillä konsanaan keitellessämme seosta ... Ja oikein hyväthän niistä tuli, jätetäämpä homma hautumaan ja uutta inspistä siis oottelemaan!

Vasemmalta lukien kahvisaippua, limesaippua ja greippisaippua...

 

Ja sitten vielä kakkuhommista hieman ennenkuin päivitän viime viikon kakut. Mikäli siis olette tilaamassa kakkuja multa niin tilatkaa ajoissa. Viikko etukäteen on jo hieno ja toivottava tilausaika, mutta jos tieto tilauksesta on niin voihan se jo tilata, vaikka se ois tyyliin toukokuussa tulossa. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että kakut ei ole minun päätyö- enkä niin haluakkaan olevan. Teen ne Kanttiinityön ohella pienessä tilassa ja päivää ennen tulevat tilaukset sekoittavat koko päiväjärjestyksen kun ne harvoin on enää "peruskermakakkua ruusuilla". Kanttiinintyöhönkin kuuluu paljon muuta kuin se kassalla seisominen, ihan alusta asti kun itse raaka-aineet ostan, tuotteistan, myyn ulos, asiakaspalvelen, siivoan,  ihan tilinpäätökseen asti ja näiden lisäksi hoidan tk:ssa tapahtuvat kokouskahvit. Eli jos olen kieltäytynyt päivää ennen tulevasta tilauksesta, siihen on olemassa syy.

Tämän viikon kakuista mainittakoon että tulossa on mm. yksi peruskermakakku, koirakakku, Gormitkakku, Hello Kittyä, Hevosta, DC kakku ja ainakin kaks muuta joita en nyt muista ko lista on työpaikalla...