Ihan pakko tulla tänne taas häröilemään ja kertomaan, mitä mie nyt olen jälleen funtsaillu ja sekoillu täällä. Mulla kun on taas ollu aikaa huu-haa:illa, kun lapsukainenkin on ollut isällään tämän viikon...

Oon siis viikon päästä menossa sinne Pyhätunturille hiljaisuuden retriittiin ja olenki siitä ihan intona jo nyt. En malta oottaa sitä! Mulle on tapahtumassa nyt semmosia asioita, että tarvin hiljentyä, kuunnella itteäni ja määritellä, mitä elämässäni oikeasti ja todella haluan ja sitten päämäärätietoisesti alkaa elää sitä elämää, jonka sydämessäni koen olevan just mulle se paras ja oikeanlainen. Vielä en tiä mihin tämä kaikki johtaa, päivä kerrallaan elelen ja annan virran viedä. Nyt en maalaa piruja seinille vaan katon mitä elämä tarjoaa. Meinaan ainaki kirjottaa ja maalata siellä paljon. Lisäksi otatan ne voimauttavat valokuvat, joihin liittyen teinkin itseasiassa tällä viikolla ennakkotehtävän. Se osoittautuikin aika huikeaksi aikamatkaksi... Hain kaikki minun vanhat valokuvat ja kansiot ja hyppäsin menneisyyteen kokonaiseksi illaksi. Hain sieltä aiemmin tekemääni elämänkaareeni liittyviä kuvia, sellaisia jotka vihastutti, ihastutti, teki surulliseksi ja myös sellaisia joita ei ollut. Ja mietin miksi näin. Todella erikoinen kokemus jo tämäkin alku, saa nähä kuinka se sitten täydentyessään on mahtava juttu! Ajan saatossa sitä täydennetään ja työstetään. Tein valitsemistani kuvista kollaasin teksteineen omaan käyttööni, mutta voisin jakaa niistä muutaman yksittäisen kuvan tänne...

Mulla on jo ihan pienestä asti ollu kamera käytössä ja kuvia olikin ihan julmetusti! Valitsin tän yheksi kivaksi kuvaksi, koska tässä on hyvä meininki. Kuva on meidän kotipihalta Kittilän Lompolon kylästä, jossa joku höpsöleikki on vissiin menossa. Aina oli joku leikki. Kavereita mulla on aina ollut paljon ja huomaan, että vielä vanhemmitenkin voin sanoa olevani todella onnellinen siitä, että omistan tajuttoman tasokkaita ja ihania ystäviä ympärilläni. Yhessä ollaan ja kasvetaan kaikkien kans, vaikka ei jatkuvasti nähä tai kuullakkaan. Uskon että tämä kasvu jatkuu loppuelämän.

Huomasin myös olleeni melkoinen esteetikko jo pienenä. Kansioissa oli tosi paljon maisemakuvia, jännä miten pikkutyttö on halunnut kuvata niin paljon luontoa. Liekö se, että olen aina asunut upeissa maisemissa liittyy tähän. En tiedä.

Ja se, että tuo hiihto vetää minua puoleensa, ei ihmetytä minua enää yhtään. Kansioissa oli paljon kuvia, joissa nautin selvästi hiihdon tuomasta vauhdista. Kuten tässä ylläolevassakin kuvassa. Jossain vaiheessa vain hiihto ja kaikki touhotus on jääny vuosiksi pois. Niistä ajoista ei ole kyllä muitakaan kuviakaan. Mutta onneks oon nyt tässä ja voin taas olla oma itteni!

Ja löysimpä myös kuvan, jossa toimin Paula-tytön sijaisena, kun oikea teki oharit. Tämä on 14 vuotta (eli iäisyys ) sitten otettu Sirkan Kaupalta, kun olin siellä töissä. En ees muistanu tämmöstä. Mutta aatelkaapa, nyt mulla on oma kahvio, jossa myyn juurikin Pauligin kahvia ja olen yhteistyössä heidän kanssaan. Onko olemassa sattumia? Ei ole. Oli lisäksi vuosia, kun työskentelin Hullun Poron vastaanotossa ja ihmettelin miks ihmeessä olen menny Restonomikouluun, enkä mihinkään muuhun "järkevään". No just tän takia, koska minusta tuli tämä nyt. Ja mitä vielä tuleekaan, sitähän me ei tiedetä, mutta suunta on selkeesti oikea! Kaikella on siis ollu NIIN tarkoituksensa. Mie en olekkaan epäonnistunut elämäni joissain asioissa, vaan ne kaikki kokemukset ovat olleet tarpeen; ne on ollut mulle oppeja, joilla on ollut tarkoitus. Ja olen niin kiitollinen nyt kaikesta.

***

Meillä on semmonen pieni ystäväpiiri täällä, jossa pohitaan kaiken maailman asioita. Ei säätä tai semmosia, vaan vähä pintaa syvemmältä-juttuja. Se on ollu hyvä homma, kun tässä jo vuoden verran oon tosiaan syvemmin itteäni etsinyt ja juuriani kaivanut löytääkseni itteni. Vertaistuki asiassa kuin asiassa on mahtava juttu ja on niin soma kun voi ajan ja paikan kanssa pohtia elämää. Se on suuri seikkailu, johon just mulla on vip-kortti.

Olettako muutes lukenu sellasta kirjaa kuin Voima? No mie olen jo jokunen aikaa sitten, ja olen ihan vakuuttunu siinä kerrotun vetovoimanlain toimivuudesta. Eli tyyliin "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Jos olet positiivinen ja iloinen, saat sitä myös takaisin muilta. Sama pätee tietty myös päinvastoin: ilkeily ja jatkuva marmatus vetää puoleensa negatiivisia juttuja. Kannattaa siis tosisti miettiä miten täällä elää ja on. Se kasvaa mihin keskittyy. 

Muutamia hauskoja juttuja on esimerkkejä mainitakseni tässä hiljattain tapahtunu.. Viime viikolla mietin ku ei ollu Kanttiinissa mustekyniä, et pitäs ostaa niitä lisää ja unohin asian sen samantien. Kärvistelin yhellä, joka oli kadoksissa koko ajan. Eilen tuli kirjekuoressa sitten oikein nimellä varustettu kynä, joka onnitteli pian 5v yrittäjän taivalta. Toki toivoi minun tilaavan niitä kyniä logolla lisää, mutta anyway- minun toive kuultiin ja olin ihan super iloinen siitä kynästä! Lisäks mullahan on täällä se remppa meneillään.. En ole ihme kyllä yhtään hermoillu sen kans, enkä välitelly muutenkaan. Luotin siihen, että lopputulos on hyvä, enkä tilaa ongelmia mielessäni etukäteen. Ja olihan se hyvä, kävi ilmi, että ei oo ees tarvetta putkirempalle, vaan pientä pintakuivattelua nyt vaan! Mietin eka mistä tekijät rempaan, niin huomasin yhtäkkiä, että mulla oli täällä tupa täynä remonttimiehiä, että piti pistää puolet kotiaan. Kivaa että homma toimii . Huoneessa oli lisäksi semmonen romukaapisto, mistä halusin eroon. Isälle kun mainitsin siitä, niin hän tiesi heti erään, joka tarvi kyseisenlaista kaapistoa. Tänään se mies kävi purkamassa kaapiston osiksi ja vei sen itelleen. Nyt mulla ei oo riesana siis sitäkään! Ja viime viikolla, kun lunta tuli ihan hulluna ja mietin, että voi kun aura ei ois jättäny palletta minun tielle, niin jo vain ex-appiukko oli käyny jo pukkaamassa lumet pyöräkoneella minun pihalta! Kaikki asiat vaan menee NIIN hyvin, kun sydämestään toivoo ja uskoo! Luottaa siihen, että elämä kantaa .

Ja sitten vielä.. Tänään mulle tuli Kanttiiniin aivan ihanaa postia minun kakkuasiakkaalta...

Kortissa luki toisella puolella " Usko aina haaveisiin pieniin, suuriin unelmiin.. /Oikein ihanaa tulevaa kevättä ja liukkaita latuja. Sinun juttuja on niin ihanaa lukea ja nauraa vedet silmissä. Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot .T. Meeri."

Arvatkaa vaan tuliko hyvä mieli?? Ihana!!! Kiitos. Eikä kyseessä ole edes maksettu sukulainen. Olen niin onnellinen, jos joku tulee iloseksi minun höpinöistä. Silloin olen onnistunut! Ilmeisesti ei haittaa, että kakkublogi ei ole enää pelkkä "kakkublogi"... Ja muutenkin ihanaa, että ihmiset uskaltaa antaa palautetta, eikä aina vaan sitä kielteistä. Itekki koitan antaa myös positiivista palautetta aina kun siihen on aihetta. Pikku juttu antajalle, mutta tajuttoman iso saajalleen. Minun viikko ainakin on kruunautu tällä.

Ja tähän loppuun on vielä pakko kertoa, että näin viime yönä unta, jossa tanssin. Ihan kuin ballerina, kädet oli kattoa kohti ja fiilis unessa oli kevyt ja ihana. Katsoin heti aamulla unikirjasta, mitä se mahtaa tarkoittaa ja ...: Tanssiminen unessa symboloi elämää. Tanssiminen unessa viittaa yleensä vilkkaaseen sosiaaliseen elämään ja avoimeen luonteeseen. Se enteilee myös rakkaussuhteen alkua... Mitäpä tähän sanotte? Aika huippua vai hä!?

Laitan huomena sitte kakkukuvia taas ettei totuus unohdu. Kyllähän mie siis töissäkin käyn, enkä vain säädä näitä höpsötyksiäni... Niin kivaa kun tämäkin pelkästään olisi.