Taas on viikko vierähtänyt ja kovasti on tullut tehtyä varsinkin sellaisia tähellisiä asioita niin, että on oikein hyvä mieli Helillä. Nyt en ole niinkään hörhöilly ja huu-haillu, mitä nyt järkänny Kanttiinin HörhöGalleriaa vähän uuteen uskoon kun tuli noita taideteoksia silloin muutamana iltana tehtyä pari lisää.  Alkaa olemaan tuo gallerian seinätila nyt käytetty aika tiiviisti...

Salaatit on otettu muutes oikein mukavasti vastaan. Yllättävän paljon ovat etenkin tk:n asiakkaat niitä ottaneet mukaansa. Olen tosi tosi tyytyväinen! Hinnasta ei ole ainakaan minulle tullut kukaan sanomaan mitään. Tästä hinnasta tulikin mieleen, kuinka iloinen olen "Salaattibuffa" blogikirjoitukseni kommenttiosiossa aikaansaamastani keskustelusta! Hienoa; bloggailua parhaimmillaan kun kirjoitus herättää avointa keskustelua - asiasta! Tätä lisää!! Sen verran lisään vielä aiheeseen, että yrittäjän näkökulmasta hinnoittelu jos mitä on todella vaikeaa ja arkaluontoista. Varsinkin kun eletään pienessä muutaman tuhannen asukkaan kylässä missä lähes tulkoon kaikki tuntee kaikki, ja jos ei tunne, niin kasvot nyt ainakin ovat tutut. Itelläkin on tunne, että kaikille haluttaisi antaa alennusta, koska hän ja hän ja hän on ystävä, kaveri tai puolituttu nyt ainakin vähintään. Jossain vaiheessa vaan raja on vedettävä ja otettava työ työnä. Ja toivoa, että tuote puhuu puolestaan luoden tyytyväisen asiakkuussuhteen tuhomatta silti kaveruussuhdetta. Lisäksi varsinkin kakkujen kohdalla hinnoittelua "sumentaa" nimenomaan asiakkaan näkökulmasta se seikka, että on olemassa niin paljon kotileipureita, jotka tekevät samankaltaisia kakkuja ammattimaiseen tapaan eli maksua vastaan ilmoittamatta niistä mitään verottajalle muun työnsä ohessa, jolloinka asiakas ei ymmärrä sitä eroa, että kun hän maksaa minulle 20 hengen Hello Kitty kakusta esimerkiksi 48€, sisältää hinta paljon muutakin kuin "tekopalkkion naapurin rouvalle". Jokainen varmaan ymmärtää, ja jos ei ymmärrä, voi ottaa selvää yrityksen hinnoittelusta. Minun kohdallani se tarkoittaa laskentatoimen alaisesta annoshinnottelusta, joka sisältää arvonlisäverot ja muut yritystoimintaan kuuluvat sivukulut. Tämä siis vain lisähuomiona viimeviikkoisen postaukseni kommentteihin.

Mutta se niistä työjutuista, työni on ihanaa - en vaihtaisi sitä pois ja olen niin onnellinen, että aikanani tajusin hakea Kanttiinia itselleni paikan vapauduttua, vaikka se olikin hyppy täydelliseen tuntemattomaan ja ihmiset piti ihan hulluna kun lähdin vakityöpaikasta hotellin vastaanotosta. Lisäksi sain niin paljon suoraa ja epäsuoraa palautetta siitä, kuinka yritykseni menee nurin heti kun starttiraha lakkaa 10 kk:n päästä pyörimästä. Kanttiinin piti olla "maailmanlopun business".  Mutta niin vain olen työssäni ollut jo kohta 5 vuotta ja aattelin olla vähintään toiset samanlaiset päälle! Itseasiassa tämän viikon maanantain Lapin Kansassa oli hauska otsake, minkä asiakkaani oli huomannut ja toi lehden mulle nähtäväksi. Piti oikein skannata, oli niin osuva otsikko!

heh, että semmosta

Kotipuolessa olenkin ollut sitten vähintään yhtä reipas kuin töissä nyt, mikä on kummallista, sillä vaikka sitä ei päällepäin näy- olen todella laiska luonne. Sohva oikein huutaa minua aina lepäilemään! Nyt olenkin kovasti entisöiny huonekaluja, koska remonttini edistyy hitaasti, mutta varmasti täällä kotona. Ompahan sit kivoja, persoonallisia huonekaluja mitä ripotella sinnetänne kun on niihinkin ensin saanu leimattua oman jäljen. Minun talo tuntuu olevan vastaisku telkkareiden -Pientä Pintaremonttia-Ikea tyylin- taloille, jotka huokuvat harmaan ja valkoisen sävyjä. Kaikki on niin neutraalia ja persoonatonta- yhtä massaa-, ettei iske yhtään minuun. Onneksi saan kotonani tehä mitä tykkään. Kesällä keittiöni oli limenvihreä- nyt se on vaaleanpunainen. Kukaan ei varmaan osaa sanoa mitä se on ensi jouluna. En ees minä. 

Lisäksi viikonloppuna leikin turistia Levillä. Ekaa kertaa valovuosiin lähdin lasketteluhommiin kera poikani Iiron ja pikkuveljeni Eemelin. Lauantai meni harjoitellessa Levin Lastenmaassa, otettiin tuntumaan hissiin, suksiin sekä makkaranpaistoon. Sunnuntaina sitten valloitettiinkin jo Etelärinteen sompahissi ja päivänpäätteeksi hurruuteltiin eestaas aikuisten hissillä tunturin päälle ja laskettiin aina alas. On ne nuo lapset eri rohkeita ja ihan mielettömän  nopeita oppimaan! En voi muuta sanoa. Ja vaikka kuinka yritin olla itsekkin nopea laskemaan, olin aina viiminen ala-asemalla- pojat ehti aina ennen minua. Tästä tuli meille kaikille ihan varmasti uusi harrastus, sen verran kivaa oli. Jännä miten ei ole tullu ikinä itellä lasketeltua sen kummemmin, vaikka mäki on tuossa vieressä. Ehkä se onkin vaan liian lähellä ollut?

Mäkeä laskiessa tajusin samalla miten iso poika tuo minun Iiro jo on. Ihan vastahan mie sen synnytin ja nyt se huristelee jo rinteessä miten sattuu. Muutenkin sitä näkee niin vähän nykyisin, kun on itse päivät töissä ja hän hoidossa. Lisäksi jaamme hänet hänen isänsä kanssa ja onhan meillä vielä nuo extra-hyper-aktiiviset mummo ja pappakin aina osansa pyytämässä :). Nyt ollaan vielä sitten tultu siihen ikään, kun kaveritkin haluavat hänet kylään jne... Ihana asia kun pienellä on näin paljon rakastavia ihmisiä ympärillä, rikkaushan se on. Mutta kieltämättä joskus tulee huonoäitisyndrooma siitä, että itse ei ole "tarpeeksi" läsnä. Jännä juttu se miten kokee välillä ettei se mitä tekee, koskaan riitä. Jos olet liikaa töissä, on se pois äityidestä. Jos olet kotona, et voi olla tehokas ja hyvä yrittäjä jne. Kaikillahan näitä ajatuksia varmaan välillä on, mutta sanoimpa nyt ääneen. Kun oikeastaan kaiken muunkin tänne nykyisin ruukaan kirjoitella sen kummemmin ajattelematta

Laitan sunnuntaina sitten taas tänne kakkujakin; puolisen kymmentä voileipäkakkua ja saman verran teemakakkuja nyt ainakin.

Niin ja hyvissä ajoissa ilmoittelen, että Kanttiini lomailee sitten Pääsiäisen ajan pe-ma. Silloin en ota tilauksia vastaan, vaan kunhan rötväilen rehellisesti sanottuna, heh heh :)

Ihanaa viikonloppua kaikille