Pakko alkaa kirjottamaan tänne,  kun sain tuon pullataikinan nousemaan ja tuli pikku välppi tähän. Täällä tapahtuu kummia, positiivisella mielellä siis!

Mullahan oli ne kaksi harmitusta tässä viime viikolla, eli ajokortin mahdollinen menettäminen ja lomakuvien hävittäminen. Nyt ei ole tietoa enää kummastakaan, koska kaikki on hyvin! Oulun poliisin kirjelmän mukaan, olen ajanutkin vain satasta 80 km/h alueella. Eli saan vain sakot, jee!!!! Tästä huolimatta innostuin jo hyötyliikunnasta ja viritin korinkin 22vuotta vanhaan polkupyörääni, jotta saan Kanttiksen tavarat kuljetettua aina, joten tulen kyllä polkemaan tästedes töihin useammin. Iiron hoitopaikkakin kun on tuossa matkan varrella niin kaikki käy näppärästi.

Eilen myös kun avasin sähköpostini odotti minua siellä yllätys! Olin saanut sähköpostia Recover. fi firman yrittäjältä Atelta, joka oli hakusanojen kautta löytänyt blogiini ja lukenut tekstini kadonneista kuvista. Hän tarjosi apuaan ja meinasi, että kuvia voisi yrittää palauttaa, ainakin osa niistä. Nyt siis lähetän muistikortin hänelle Jyväskylään ja tuun siis sittenkin mahdollisesti nauttimaan vielä lomakuvistamme. Mahtavaa!! Voiko parempaa sattumaa enää ollakkaan??! Mulla oli tieto tästä firmasta, mutta jotenkin lyövyin kun luulin, että olen päällekuvaamalla pilannut mahikseni edes yrittää saada tietoja takaisin. En siis saanut aikaiseksi otettua yhteyttä kyseiseen firmaan, mutta väliä- he ottivat yhteyttä minuun! Uskomatonta!

Kotona en ole ollu kauhean aktiivinen. Pitäs pakata ja harkata pihaa ja järkätä varastoja... PIitäs, pitäs ja pitäs. Ensinnäkin "pitäs" sana pitäs hävittää ja haluta tehä noita kaikkea. Tuossa on vielä tsempattavaa mulla.. Aion hävittää kaikki kamat, mitä en ole vuoteen käyttäny joka paikasta. Silloin en todennäkösesti tarvi niitä, edes varastossa lojumassa.

Olen muutes löytäny ittestä sisäisen mekaanikon! Trampan pystytys tänä vuonna oli lasten leikkiä edelliseen kesään verrattuna. Auton akun tyhjennettyä (jäi ovi auki yöksi) sujuvasti laitoin akkulaturin lataamaan, kaivettuani eka plussa- ja miinusnavat esille pleksien alla. Normaali Heli kiljuisi sähköiskun pelossa, eikä uskaltaisi koskeakkaan moisiin vempaimiin. Hieno tunne. Annoin auton konepellin pojottaa taivasta kohden koko päivän ja nautin tunnelmasta. Mie osaan mitä vaan jos ja kun haluan.

Ja koska mulla ei sittenkään ole vissiin tarpeeksi touhua, olen päättäny alkaa Tupperware konsulentiksi! En ole sitä vielä, mutta tässä kesän kuluessa hommaan alan. Päätös on kuitenkin tehty juteltuani Kittilän edustajan Saijan kanssa muutamia kertoja asiasta. Oli olemassa aika kun minua ei saanut edes muiden kutsuille  vieraaksi, kun inhoan "pakkomyymistä" (jota se ei ole) ja muutenkin olen ollut niin ankea ihminen. En ole ikinä halunnut olla esillä, edes yritykseni puolesta. Siinä on syy siihen, etten ole mainostanut itseäni lehdissä tai muuallakaan. Mulla on ollu vain tämä blogi ja nyt aiemmin perustetut face-sivut. Olen aina ajatellut, että kyllä ne ihmiset löytää minut jotka tarviikin löytää. Puhukoon kakku/tai muu tuotteeni puolestaan. Ilman markkinointia. Nyt on kuitenkin aika eri. Oma kasvu ja kehitys on johtanut siihen, että haluan tutustua ihmisiin ja minusta ois tosi kiva ajatuskin käydä ihmisten kodeissa kivoilla kutsuilla, pitää niitä. Varsinkin kun tuote on hyvä, mulla on siitä itellä vuosien kokemus, on sen takana helppo seistä. Lisäksi saan siitä kaipaamaani itsevarmuutta ja harjoitusta esiintyjänä ja puhujana.

Mitään päätyö ei Tupper tule mulle olemaan, vaan hauskanpitoa ja Kanttiinia tukeva asia. Se menee tässä sivussa! 1-2 kertaa kutsut kuukaudessa kuulostaa mulle hyvältä määrältä pitää. Eli jos joku nyt hoksaa ja kiinnostuu pitämään kutsut vaikka loppukesästä tai syksystä, niin olla kuulolla. Kunhan eka saan startin ja tietotaidon hommaan niin avot. Alotetaan.

Ja eilinen. Olipas sitten kiva eilinen! Edellisen postauksen eka kakku siis meni ystävälleni, joka piti synttärikutsut uudella työpaikallaan. Ajatuksella, että koska aina on muka niin kiire nähdä ystäviä ja ollaan kaikki omissa piireissämme elämissämme, eikä ole aikaa tavata ketään,. niin otetaan aika ja tavataan! Kutsutaan mukaan pieni joukko ihmisiä, hyvää purtavaa, Emman musisointia, pikku puheita.. yhdessä jutustelua muutaman tunnin ajan. Tehdään elämästä se juhla, mitä sen pitäisi oikeastaan olla. Syntymää pitäisi aina juhlia- edes pienesti, oli se sitten pyöreitä tai ei. Tuli varmaan kaikille meille hyvä muistutus siihen, kuinka elämä on lahja. Se on suuri seikkailu ja meillä itsellämme on siihen V.I.P kortti. Saa nähä mihin tämä minun V.I.P seikkailu oikein vie. Huhhuh