Mentiin viime viikonloppuna ystäväni kanssa kunhan vaan laatuaikaa viettämään Raattaman kupeseen, Enontekiön Ylikyröön, kun kerran lapsetkin olivat "jossain" :). Joskus sitä niin touhottaa vaan vapaapäivät, että niistä selvittyään tuntuu, että tarvisi vielä yhdet vapaat. Kerranki siis ihan vaan oleskelua ihanissa maisemissa, minun lapsuudenmaisemissa, hyvässä seurassa.



Ylikyrön Vuontisjärveltä

Mie olen mummon ja papan kasvatti, sain 6-vuotiaaksi asti olla heidän hellässä huomassa Ylikyrössä Pallastuntureiden juurella ,kunnes sitten lähdin vanhempieni mukaan naapurikylään Lompoloon loppulapsuuden viettoon- ja sieltäkin aina menin viikonlopuiksi ja lomiksi mummolaan koulutaksilla. Ylikyröstä mulla on niin paljon ihania muistoja; lämmintä yhessäoloa, navettahommia, eläimiä mahottomasti. Meillä oli siellä tosi köyhää ja vaatimatonta, mutta silti maailman rikkainta ja ihaninta. Ja nytkin kun tätä kirjoitan, kihoaa mulla vedet silmiin kun aattelen miten hyvin siellä oli asiat. Minua niin harmittaa, että on mennyt vuosia mukamas oman kiireen kanssa ettei ehi missään käydä, mutta nyt on kyllä alettava käymään kun tätini on saanut rakennettua niin ihanan mökinkin ihan mummolan viereen. Mummo ei enää elä, mutta pappa on vielä tosi hyvissä voimissa: kalastaa, metsästää, käy verkoilla, tekee halkoja jne. Ja muutenkin, siellä on vaan minulle "sitä jotain", mie en osaa selittää sitä.



Tädin mökki



Käytiin kunhan vaan kävelemässä mökin ympärillä ja siis siinä mummolan ympäristössä. Kaunis ruska siellä.



Käytettiin samalla hyväksi upeat luontomaisemat ja kameran olemassaolo. Nämä ei ole nyt siis mitään voimauttavia valokuvia, jossa prosessissa olen kyllä mukana (kuten myös tämä ystäväni on) vaan ihan vaan ruskakuvia harrastelijamielessä otettuna. Mulla itseasiassa piti olla toinen voimauttava valokuvaussessio tässä kesällä (ensimmäinen oli Pyhällä tammikuussa), mutta emme tämän ammattilaisen kanssa saaneet aikatauluja täsmäämään niin, ettäkö oltaisiin oltu samalla paikkakunnalla yhtä aikaa. Harmi homma, mutta prosessi jatkuu kyllä, kun ensi kerta nähdään. Olen jo etätehtävänikin suorittanut :)









Oli kyllä ihana reissu. Kerranki vapaa, jolla voi sanoa levänneensä. Sekä sielu, että ruumis. Rempan takia sitä on ollu niin hiilenä ja hermona koko kymmenen kuukauden ajan mitä tuo härdelli omassa kotona on kestäny, että tuli kyllä oikeaan saumaan tämä metsäoivallus. Tahdon pian takaisin. Sinne mie kuuluun.

ps. Jos jäi mietityttämään, että mikä ihmeen Voimauttava valokuvaus niin klikkaa tästä ja pääset katsomaan edellisen sessioni (palautin siihen postaukseen valokuvat) ja sieltä löytyy myös linkki siihen, mitä se koko juttu itseasiassa onkaan.