Olen tästä maininnut jossain yhteydessä aiemminkin täällä blogissani, mutta nyt voisin avata tätä hiukan enemmän teille lukijoille. Eli kyse on tästä taideryhmästä, jossa käyn. Meitä on siellä viisi naista ja meitä ohjaa ihana taideterapian opiskelija opintyönään. Käsittelemme siellä kukin omaa elämäämme, sen eri aikakausia ja mahdollisia kipupisteitä tai ilon aiheita (kukin sitä, mitä siinä hetkessä kokee) taideterapeuttisin keinoin. Joskus myös kehonkieli on mukana. Saatammepa me vaikka muovaillakkin jotain. Kirjoitus ja tekstin tuottaminen on myös iso osa prosessia.

 

Mulle kyseinen ryhmä on ollu avartava. Siis Todella Avartava. Olen aina rakastanut maalata ja tiedostan, että värit ja muodot on se minun juttu. Ei minua kiinnosta maalata 100:100 tauluja, jotka ovat täydellinen kopio valokuvasta. Mutta on ollu tosi hankala hahmottaa aihe ja aloittaa se maalaaminen! Se, että mitä mie maalaisin, kun kerran maalailuttaa? Vaan nyt olen päässyt taiteilun jyvälle - tulee sukeltaa tunnetilaan! Sinne missä se kipu/onni/hetki on. Matkustaa mielessä sinne. Maalata se, mitä se fiilis pitää sisällään: minkä värin se tuo mieleen, mistä muodosta hetki rakentuu ja miltä se tuntuu. Koen, että vasta nyt täysin ymmärrän mistä taide koostuu. Se on taiteilijan näkemys jostain, mistä nyt ikinä onkaan. Se on arvokas juuri sellaisenaan. Ja jää katsojan valinnaksi se, pitääkö se taulusta. Ymmärtääkö se katsoja mitä taiteilija on sillä hakenut tai prosessoinut itsessään vai peilaako maalaus katsojalle jotain sen omaa ajatusta omasta elämästään. Kun nyt taiteilen ja touhuan näitten taulujen kanssa, en välitä yhtään mitä muut niistä ovat mieltä. Ne ovat minun näkemys siitä hetkestä, mitä olen maalaushetkellä prosessoinut. Piti joku siitä, tai ei. Sen vähätteleminen kertoo enemmän vähättelijästä kuin taideteoksesta. Hyväksynnän hakeminen ulkoakäsin ei ole tarpeellista. Kenellekkään.

 

taulut-normal.jpg

Tässä ryhmän satoa omalta osaltani.. yksi maalaus (taisi olla eksynyt laiva myrskyssä kuva) puuttuupi kokoelmasta. Siellä näkyy maalaus mm. nykyhetkestä- siitä miten sen silloin koin, lapsuudesta- mitä pieni-Heli olisi halunnut nähdä lapsuuteensa sisältyvän, kuva nuoruudesta- typerää hyväksynnänhakua ja miellyttämistä, kuva toisestakin sen hetkisestä tilasta- onnea, iloa, kuplivuutta ,sekä kuva naiseudesta- olen maalanut sekä äitini, että mummoni mieleeni tuomat asetelmat paperille. Ja itseni myös.

Näistä on paljon tarinaa maalausten lisäksi myös paperilla. Kuvat eivät sinällään aukea varmastikkaan ulkopuoliselle, niinkuin ne mulle aukeaa. Myös runoja on syntynyt, vaikken mikään runotyttö olekkaan. Mutta huomaan olevani erittäin mukautuva ja monipuolinen.

Ja rohkea.

 

uutuus-normal.jpg 

 

Tänään heräsin aamulla ja tein tämän taulun. Pitkästä aikaa maalasin kotona. Olin aiemmin maalannut ns. "huonon taulun", josta en pitänyt. Maalasin sen silloin kuin halusin maalata elämäni huonon asian/ajanjakson pois- tauluksi, koska se on ehkä mulle toimivin tapa työstää itseäni. Yritin maalata siitä kauniin, mutta se ei onnistunut. Ei rumasta ja ahdistavasta saa kaunista. Palasin silloin mielessäni siihen aikaan ja siitä syntyi synkkä maalaus. Se on kummitellut mulla työhuoneessa taulukasan alla jo tovin. Kunnes tänään halusin maalata sen pois olemasta. En piiloon, en suinkaan halua piilotella mitään huonojakaan kokemuksia tai hetkiä elämässäni. Päinvastoin, ne ovat osa minua ja olen siksi tänään juuri tämä kuka olen. Vaan piiloon siksi, etten annan niiden ahdistavien muistojen enää hallita minua edes hetkittäin, henkisesti. Ne ovat  siellä, kauniiksi niitä ei enää saa ja olen kasvanut ja selvinyt niistä mielestäni hienosti. Olen aidosti ylpeä itsestäni. Ja tänään minä sitten maalasin päälle aivan uuden tarinan. Ihanan vaaleanpunaisen, kauniin tarinan. Siinä on utua, pehmeyttä, irtoavia kauniita kimaltelevia lehtiä, puita ja kasvua. Olen vapautunut siitä, mikä ikinä ikinä minua on pitänytkään menemästä eteenpäin. Olkoon tämän taulun nimi Irtautuminen. Se viimeinen sellainen.