Olen huomannut tässä matkan varrella monesti ajattelevani, että kun tästä ja tämän viikon töistä ja tilauksista selviän, niin selviän mistä vain työsaralla. Luulin jo käyneeni ruuhkahuipun valmistujaisviikonloppuna, vaan väärin luulin! Kakkuhurjastelu olikin tänä viikonloppuna. Ja selvesin siitäkin. Halleluja.

Harvoin on viikkoja, kun kaikki kasaantuu juuri samaan syssyyn. Lapsen isä on reissussa, joten lapsi on minulla ja siitä alkaa sumpliminen minne ja kelle hänet milloinkin saa. Luojan kiitos, lapsi on sen verran iso, että kulkee kohtuu kevyesti jo monessa mukava ja pystyy olla kaverilla tai mummolassa illan tunnit, ja tulla sit kotiin nukkumaan. Huonoäiti-syndroomahan se kyllä liiallisesta poissaolosta seuraa, sehän on selvä, mutta onneks tää nyt oli vaan tämmönen erikoisviikko.

ynaiset-normal.jpg

Maanantaina seikkailimme Sirkuksessa, kun kerta sellainen oli kyläämme saapunut. Tiistaina kävin pikkumutkan Levillä Henkisen Kehityksen viikoilla vahvistusta hakemassa, keskiviikkona järjestin kotiini (kuva buffasta yllä) Kittilän Yrittäjänaisten joka kuukausittaisen Visio-illan, torstaina vedin mahottoman mukavat tupperwarekutsut  piskuisessa Hormakummun kylässä ja  perjantai menikin Kanttiinissa iltaan asti kakkujen parissa, joita jatkoin tekemään heti lauantaiaamusta jotta sain kaikki tilaajilleen puoliltapäivin. Parin viikon takaiset kakut Enontekiölle saivat aikaan semmoisen kakkumenekin tälle viikolle, että kiitin luojaa extrakylmiöstäni. Voin kertoa, että olo on ollu ihan naatti nämä kaks päivää. Henkisesti jaksais vaikka mitä, mutta keho käskee levätä. Oon koittanu levätä ja olla häröilemättä nyt yhtään mitään, että kroppa uskoisi minun ymmärtäneen viestin, eikä anna mulle rangaistuksena mitään kesäflunssaa, kun en muutoin ymmärrä levätä ja pysähtyä! Koitan siis tulkita itsäni jo ennakkoon ja olla ennalta viisas...

Mietin tuossa ystävälleni, että harvassahan nämä tällaiset ruuhkaviikot ovat, ja tottakai kaikki työt tehään mitä eteen tulee kiitollisena että niitä on! Ja koska nuo kaikki on kuitenkin mielekkäitä juttuja ja työt mitä teen on ihania, niin siksi sitä jaksaa ja haluaakin jaksaa. Jos ne ois jotain sellaisia, mitä tekisin vain rahan tai tavan vuoksi, niin ei sitä jaksaisi. Palais loppuun ja ottais saikkua! Vaan yrittäjänä sitä on hiukan turha ottaa, helpommalla pääsee kun oikeasti lepää aina tarpeen vaatiessa mahdollisuuksien mukaan. 

Nyt se sitten muuten lähtee, viimeinen viikko Kanttiinissa. Olo on haikea, mutta samalla odottava ja innokas.  On ihana päästä suunnittelemaan uutta ja viettää aikaa kotona, koska tykkään olla niin mahottomasti kotonani, lapsen kanssa ja välillä ilmankin hänen ollessa isällään. On ihana tehä kaikki kakkutilaukset oikeasti ja todella keskittyen tekemään niitä ilman, että tarvii hypätä jokapaikassa yhtäaikaa. Voin ehkä jopa ehtiä opettelemaan uusia tekniikoita ja juttuja, enkä vain tehdä sitä jo mitä osaan! Olen niin innoissani tästä kaikesta uudesta mitä tulee sekä ajasta kotona, mitä saan nyt viettää.  

Jonkun loppu on aina uuden alku. Niin tässäkin tapauksessa <3  Ihanaa!!!!!