Kuten Kanttiinin facebook-ryhmässä sanoinkin, sanon myös täällä: on aika sulkea yksi ovi ja aukaista uusi. Kanttiini on huomenna viimeistä päivää auki, jonka jälkeen tyhjennän ja siivoilen paikan uutta yrittäjää varten. Huomenna kiitoskakutan loput sidosryhmät terveyskeskuksessa, sekä tarjoilen kakkukahvit asiakkaille ja sanon heipat yleensäottaen siinä työnkuvassa siellä. Kakkuja minulta voi yhä tilata samaan malliin kuin ennenkin, ja toimitan ne täällä kylällä vaikka kotia asti, tai sitten ne voi käydä noutamassa kotonani Kuusitieltä. Toivon myös, että saan pitää kesällä tupperkutsuja, sillä ne on niin kivoja kekkereitä vetää etteivät edes työltä tunnu.

Lomaa en siis suinkaan ole tämän kummemmin yhtä viikkoa lukuunottamatta pitämässä, vaan ihan tämä aika menee kakkujen lisäksi kahvilan perustamisessa. Voitte kuvitella mikä työ on suunnitella, rakennuttaa ja toteuttaa kahvila entiseen vaateliikkeeseen. En ole nyt täysipainoisesti kyennyt Somaan panostamaan, kun olen ollut Kanttiinissa ja mulla on ollu valtavia tilausmääriä työn alla, mutta nyt minulla on vihdoin kaikki tarvimani aika sille. Toivon niin kovasti, että kiinteistön omistajan puolelta putkiremontti ei ainakaan viivästy ja saan kuin saankin yritykseni auki heti lokakuussa. 

Koitin eilen iltasella miettiä mitä kaikkea olen näinä Kanttiinin vuosina oppinut- ja paljonhan sitä on tullut opittua! Onko sitä ollenkaan sama ihminen kuin silloin, kun yks kaks hyppäsi hotellin vastaanotosta kahvilanpitäjäksi? Ainoa motiivi silloin työlle oli se, että sain yksivuorotyön kun alle vuodenikäsen lapsen kanssa kolmivuorotyö ei onnistunut kivuitta. Kuin taivaanlahjana näin lehdessä Kanttiinin yrittäjähakemuksen ja hain paikkaa - ja sain paikan! Yhtäkkiä tein jo kakkuja ja rakastin työtäni kokonaisuudessaan. Näin se elämä kuljetti. Tietoisesti tiedostamattani.  

Olen oppinut, että yrittäjyys on kovaa työtä ja menestyäkeen (eli ihan vain tullakseen toimeen, ei kylpeäkseen rahassa) on oltava valmis uhraamaan niin aikaa kuin voimavaroja. Täytyy uskoa itseensä ja tuotteeseensa ja osata hinnoitella se niin, että hinta-ja laatu kulkevat käsikädessä. Täytyy pysyä ajanhermolla ja päivittää tuotetta aina aika-ajoin. Pitää asiakkaat tavallaan odottamassa mitä seuraavaksi keksii. Ei yrittäjyys kuitenkaan aina kauheasti rahaa vaadi. Mieki aloitin Kanttiinissa Hullusta Porosta saamillani lomarahoilla. Niillä ostin astiat ja kahvipannut. Loput tarvikkeet otin kotoa ja pikkuhiljaa olen investoinut laitteisiin, kun rahaa on työstä tullut. En ees ajatellut, että ennenkuin aukaisen mulla pitäisi olla kaikki uutta ja viimisen päälle. Itseasiassa mulla on vieläkin kokouskahvikupit- ja lautaset äitini Lompolon Baarista eli vuonna-85 ostettuja. Kun panostaa laatuun, se kestää. Siinä sen näkee käytännössä. Yhä vieläkin teen pullataikinat ystäväni iänvanhalla monitoimikoneella ja se on oikein hyvä siihen tarkoitukseen. Se, että sulla on pelit ja vehkeet viimisen päälle, ei takaa että menestyt. Yrittäjyys on pitkäjänteisyyttä ja sitä luonteessa joko on tai ei. Pitkässä juoksussa mitataan ne jotka toimii yhä, ja ne jotka "vain katosivat".

Ja mitäpä muuta olen oppinut? Olen oppinut nauttimaan kotona olosta. Niistä harvoista aamuista, jolloin ei tarvi kahdeksaksi olla töistä. Joutenolo ja tylsyys on mulle ylellisyyttä. Kuuteen vuoteen työttömiä arkiaamuja ei ole ollut ja oikein ootan kun voin maanantainakin nukkua pitkään, lukea lehden, juoda kahvin ja käydä vaikka lenkillä! Jee! Olen myös oppinut sairaalamiljöössä työskennelleenä arvostamaan entisestään hoitajien ammattikuntaa ja pyyteetöntä työtä mitä he tekevät.

Ja on mulla ollut näinä vuosina myös harjoittelija Veera, joka oppi aivan upeaksi kakkupaakariksi Kanttiinissa. Se kokemus opetti mulle paljon esimiestyöstä ja olen siitä tosi kiitollinen. Joskus entisessä työpaikassani koin, että työntekijää ei arvostettu tarpeeksi- tai ainakin ne olivat silminnähden eriarvoisessa asemassa- ja se harmitti minua suuresti. Vaikka mulla on naisena ja äitinä ollut joskus huonokin itsetunto ja virheellinen minäkuva, niin työtekijänä olen aina tiennyt olevani hyvä ja tunnollinen. Jopa taksia ajaessani koin, että tein työni hienosti ja pidin siitäkin ammatista silloin ja tein sen täysillä. Ja jos koen, että annan yritykselle 110% itsestäni saamatta mitään vastineeksi, niin luen rivien välistä, että se ei ole minun arvoinen paikka. Silloin sen paikan saa saada joku muu. Pointti on se, että jos itse annan kaikkeni ja olen reilu niin koen, että toisen tulee toimia samoin. En lusmuile itsekkään, joten en sitä salli muiltakaan. Ennakkokäsitykseni työelämässä ja ihmissuhteissani on se, että minä arvostan toista, ja hän arvostaa minua. Tästä lähdetään jatkamaan. 

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä olen oppinut lukemaan merkkejä ja luottamaan vaistooni. Se tietää kyllä milloin mikäkin juttu on oikea, tai mikä ei minulle sovi. Olen oppinut tuntemaan rajani ja määrittelemään työnkuvani niin, että jaksan tehdä sen hienosti loppuun saakka. Olen oppinut karsimaan elämästäni kaiken energiaa syövän "huonon" ja panostamaan siihen mistä pidän ja mistä saan lisää energiaa. Ootteko huomanu, että mitä enemmän tekee, sen enemmän jaksaa? Kunhan se on itselleen mielekästä.