Voi että mie olen niin onnellinen Soman vastaanotosta, ihan mahtavalta on tuntunut nyt takana olleet tasan 3 viikkoa, joka tuli tänään täyteen. Hienoja asiakkaita, mahtavaa palautetta, rakentavia kehitysehdotuksia, upeita lehtijuttuja.. Meillä on kyllä hyvin asiat, ei voi muuta sanoa. 

Somaa on kysytty tähän mennessä niin pikkujoulujen järjestyspaikaksi, ristiäisten viettopaikaksi, rippujuhlien paikaksi jne jne.. Se tila tulee todella käyttöön ilman että yhtäkään neliötä oli liikaa vaikka alussa ajattelin että miten mie kaiken täytän. Se on kyllä muutenkin jännä juttu se tyhjä tila.. Se näytti niin suurelta kun silloin tyhjänä sitä mallasin ja suunnittelin. Olin jo antamassa alakertaa autokoululle ja vaikka mihin käyttöön kun olin lähes 100% varma, ettei sille ole tarvetta ja että hyvä jos yläkerrassa on ees asiakkaita. Niin se vaan meni huti se minun arvio! Ja hyvä niin, mahtavalta tuntuu kyllä kaikki tämä mitä täällä nyt tapahtuu. 

Tulevana lauantaina meillä on eka brunssi ja toki on virallinen avajaispäivä :) Nyt kun on muutama viikko harjoiteltu kaffilan pitoa niin voidaan myös kutsua koko kylä Somaan hengaamaan kun tiedetään että koneet pelittää ja suurin osa tavaroista on löytänyt paikkansa. Nyt voidaan ylpeydellä esitellä valmista kotiamme :)

 

iirosiivoaa-normal.jpg

Vaan on se tässä elämässä myös hankaliakin kohtia. Se on tämä naiseus + yrittäminen. Se on jännä juttu, mutta olen siihen kohdannut ja aattelin siitä nyt avautua. Aika rehellisesti kun mulla on muutenkin tapana asioista täällä puhua.

Meillä on viimeisen puoli vuotta ollut kutakuinkin puolet ja puolet lapsi isällä ja äidillään. Aina se ei ole niin ollut, mutta nyt on ollu onni mennä tällaiseen järjestelyyn ja se sopii kaikille hyvin.  Etenkin nyt Soman avaamisen vuoksi, kuin myös sen takia, että Iiro tykkää olla isällään ja hänestä siellä hyvä huoli pidetään, josta olen tosi iloinen ja toivon että tilanne jatkuu näin.  Jo toisena yrityksen aukioloviikolla tein aamuvuoroa ja pääsin kolmelta, jotta olisin läsnä kotona kun lapsi tulee omalla viikollani ekaluokaltaan kotia. Olen todellakin koittanut olla näin myös hyvä äiti, enkä vaihda missään nimessä lastani Somaan. Mutta kun on vasta aukaissut  uuden putiikin ja on täynnä energiaa, niin eihän sitä ole "täysin läsnä" vaan suunnittelee ja toosottelee paljon yrityksen juttuja - vaikka kotona fyysisesti onkin. Eikä siinä, hyvin mie mielestäni hoidan asian kun näinkin ajoissa jo kotia pääsen. Mielestäni lapsi ei kärsi ja hän muutenkin tykkää olla kahvilassa ja on projektista innoissaan ja ylpeä,  vaan se on se oma sisäinen ääni kun sanoo, että "hyvä äiti elää vain lapselle" ja on läsnä100% myös henkisesti. Ja että huono äiti luo uraa ja aattelee näin  vain "itseään". Vaikka jäähän Soma joskus minun lapselle ja toivon sen olevan silloin jo ihan rahanarvoinen brändi (pitää olla tavoitteita :), että mielestäni luon tulevaisuutta näin etenkin hänelle. Jotenkin tuntuu, että myös yhteiskunnalta tulee se paine ja ajatusmaailma, että huono äiti antaa puolet lapsen ajasta isälle kun taas isä on ihan super kun  se pitää sen puolet ajasta lasta? Mikä siinä on, koska minusta se ajattelumalli ei ole tasa-arvoinen? Miksi kaikkien äitien pitäisi olla vain kotona ollakseen hyviä vanhempia?

Itse olen yrittäjäperheestä kotoisin ja ainut lapsi. Oli aina yksin kotona (mitä en siis halua omalle lapselleni) kun isä oli taksissa Levillä ja äiti piti Baaria . Mummokin oli aina kaupalla, joten minun elämä oli paljon siellä. Siellä syötiin ja tehtiin läksyt. Ei se ollu sen kummempaa, siinähän sitä oltiin koko kylän ottolapsi sitten kahvilassa. Jo penikasta asti purkasin perjantain kuormia mummon kaupan hyllyille ja muistan vieläkin kun oli ne kolmion muotoiset trip-purkit joita ei ikinä saanut kasattua päälekkäin, kuinka kova homma se oli. Mutta sain vastuuta, opin itsenäiseksi enkä pillittänyt ikinä mielestäni tyhjästä. Näin mitä työnteko on ja kyllä minua silti rakastettiin ja minusta huoli pidettiin. Tällä taustalla en suostu olemaan huono äiti vaikka minulla Soma nyt onkin ja elän sen kanssa aikasta hektistä aikaa nyt jonku hetken ainakin, Iiron kanssa ja toisinaan ilman Iiroa. Kyllä se elämä kantaa ja kaikki menee hyvin. Ja hieno poika se Iiro minusta on vaikka meillä Soma-projekti onkin päällä . Toissa viikolla hänet valittiin äänestyksellä jopa luokkansa edustusoppilaaksi ala-asteen koululautakuntaan. Äiti sai olla tosi ylpeä ja itku tuli kun soitti asiasta koulupäivän jälkeen <3 

 

Ei tämä minua sillä tavalla raasta tai en tästä yöuniani menetä, sillä tiedän kyllä olevani ihan hyvä äiti ja hoitanut lapseni hyvin kohta kahdeksan vuotiaaksi. Kun itse tietää mitä on tehnyt ja miten elämänsä on elänyt niin kaikki hyvin. Olen vaan törmännyt monenkin (eronneen) ystäväni kanssa tähän asiaan ja siksipä siitä halusin nyt puhua. Kun se on niin ajankohtainen nyt mulle...