On se tämä joulunaika aikamoista. Mie en ole ikinä ollu mikään jouluihminen, olen nyt vasta oman lapsen myötä opetellut siihen. Pienenä ehkä olinkin, rosvosin paketteja ja auoin niitä salaa etukäteen komeroissa. Lisäksi huijasin kirjaimellisesti itseäni murtautuessani jatkuvasti joulukalentereihin kuun ensimmäisinä päivinä, kun en malttinu suklaanhimoissani oottaa jokaista luukun aukaisua. Mutta koska tämä hävetti niin paljon niin murtauduin aina kalenterin takaa, niin ettei äiti tai isä olisi huomannut. Sain muka aina avata kuitenkin luukun :) Lisäksi uskoin vahvasti joulupukkiin aina viidennelle luokalle asti, kunnes pappa ei enää jaksanu minun takia pukeutua pukiksi. Olin kuulema kyllin iso tyttö tietämään totuuden. Jotenkin senkin takia on niin hellyttävää tuo oman lapsen usko jouluun ja sen taikaan. Mie ainakin haluan sen uskovan kaikkeen satuun ja kivaan niin kauan kuin mahdollista. Elämä on niin paljon rikkaampaa kun se on kuin satua.

Oma joulunodotus ja hössötys meni ihan uusiksi kun vanhempani erosivat ollessani yläasteella. Piti olla niinku ei ois muka välittäny koko päivästä. Sehän on "vaan yksi päivä" huomasin hokevani aika useasti. Yleensä järkkäsin itteni aina jouluksi töihin, koska se on hyvä tekosyy olla menemättä mihinkään ja valitsematta täten puolta. Tämä siksi ettei kummallekkaan olisi tullut paha mieli jos olisin sen päivän jomman kumman luona. Parempi olla sitten niinku ei muka välitä, eikä siis viettää itsekkään juhlaa. Miten surullista! Ja sama se on nyt oman eroni myötä, josta on jo kylläkin 5 vuotta. Joulut on tosi vaikeita! Se on tärkeä päivä lapselle ja koita siinä ajatella lapsen parasta. Viettääkö lapsi sen minun kanssa kahden vai isän perheen kanssa missä on uusiperhekuvio ja isovanhemmat - on yhteisö mitä minulla ei sillä tavalla ole. Tunnen kyllä jääväni kakkoseksi tässä valinnassa :( . Ehkä me jotenkin tämä sumplitaan, jos Iiro käy vaikka pukin kattomassa isän perheen luona ja tulee sitten illaksi kotiin, vaikka se varmasti on vaikeaa kun en pysty vastaamaan pelihaasteeseen, jossa kodissamme olisi monia pelikonsoleita pelivalikoimineen. Meillä kun pelataan vaan Wiitä ja ikään kuuluvia pelejä, niin tästä tulee aina vähän ongelmaa. Mie en pysty, enkä haluakkaan lähteä tuohon rumbaan. Luin tänään muuten MeNaiset lehdestä Mari Sainion haastattelun missä hän kertoi, että viettävät nyt exät ja nyksät yhdessä isosti joulua, kun ymmärtävät sen olevan lapselle tärkeää ja mitäs menneistä, menneet on menneet ja nyt on nyt. Toivon joulupukilta sekä Uudelta Vuodelta, että joku kaunis päivä sellainen onnistuisi meilläkin. 

Mitäpä muuta sitä toivoo joulusta.. Toivon vaan suklaata ja sitä että uni löytäisi minut taas :) . Mitä enemmän oon touhunnu ja miettiny hommia, sen vähemmäksi minun unenlahjat käy. En osaa enää levätä. Sitä minä toivon, pakkolepoa. Lisäksi toivon, että Soman kulku jatkuu vähintäänkin yhtä hyvänä kuin mitä nyt on mennyt. Ja toivon, että naapurimme keksii omiakin ideoita ;). 

Lisäksi toivon että talvesta tulee lauha ja vähäluminen. Sekä hyviä hiihtokelejä tottakai! Toivon myös että säilytän tämän kokoni, missä viihdyn hyvin nyt :) Ekaa kertaa elämässä voin sanoa olevani tyytyväinen itseeni 99% :sti. Se on älyttömän hyvä juttu, oon nimittäin tosi raaka monesti itteäni kohtaan. Täytyy opetella myös sitäkin juttu; lempeyttä itteäni kohtaan. Ja hoitaa itseä jotta jaksaa. Panostaa itseensä ja sitä kautta myös lähimpiinsä. 

 

Paljon on juttuja mulla mielessä. Taaskin.