Joskus pitää käydä kaukana nähdäkseen lähelle. Niin kävi mulle nyt.

 

Kuva: Kuusitieltä Kamppiin, aamulla hyppi kinosten läpi- illalla ihmetteli etelän "talvea". On tämä pitkä ja kumma maa!
 

Varattiin Annika-ystäväiseni kanssa matkat jo elokuussa neljän yön lomareissulle Helsinkiin. Oltiin siellä loppiaisen jälkeinen pitkä viikonloppu kunhan vain hengähtämässä. Asuttiin minun entisaikojen respatyöpaikassa Sokoshotellilla ihan keskustassa, joten mihinkään ei ollu matkaa. Tiesin jo syksyllä Somaa rakentaessani, että tammikuussa olen jo enemmän kuin loman tarpeessa ja hyvin tiesin kyllä tosiaan itteni. Fyysinen väsy on ollu suurta ja on tämä Soma vaatinu kyllä paljon voimia ja ponniskeluja, niin multa kuin läheisiltäni. En ehkä rehellisesi tajunu työn määrää hommaan ryhtyessäni, vaan hyvä niin. Oisin saattanu jänistää. Tuli niin tarpeeseen vetää pieni hengähdyshetki.

Vaan mitäpä sitä pieni tyttö Helsingin ihmeellisessä maailmassa sitten lomalla tekee, muuta kuin ihmettelee sen lumettomuutta ja kulmuaa kaupoissa. No paljonkin! Nukuttiin ja syötiin- molempia ja paljon, sekä nähtiin kumpainenkin omia ystäviä. Toki myös baaristeltiin, mutta kyllä se on niin, että omassa pitäjässä on niin paljon kivempaa baaristella ja nähdä samalla tuttuja ihmisiä, sekä porista kuulumisia. Jännä olla ravintolassa, missä ei tunne ko just oman ystävänsä ja kaikki loput on vain ohikiitäviä hahmoja :O ? Outoja, kauniita ihmisiä. Helsingissä on kyllä tosiaan paljon kauniita ihmisiä, viimisen päälle laittautuneita ovat. Niitä on oikeastikki ilo kattoa! Täällä harva panostaa arkilookkiinsa niin paljon, hyvä jos iltaelämääkään. Oikein huomasin vaan monesti istuvani ja tuijottelevani ihmisiä. Ihan pelkästä ihmetyksestä ja ihastuksesta. Sanoinkin muutamaan otteeseen ystävälleni, että minun silmät vässyy ko on niin paljon kaikkea mihin zoomata katsetta :)

 

purku_retriitti_01_2012%20148-normal.jpg

Mitäs muuta teinkään.. No jatkoin fyysisesti "Voimauttavaa Valokuvaus"- prosessiani, johon olen alkanut jo kaksi vuotta sitten. Sitä ohjaa ja toteuttaa mulle kyseisen koulutuksen käynyt henkilö, joka asuupi juuri Helsingissä. Ensimmäiset ja edelliset kuvat otettiin Hiljaisuuden Retriitillä Pyhätunturilla tarkalleen kaksi vuotta sitten, ja nyt prosessi sai jatkoa. Prosessiin kuuluu kuvien lisäksi myös ohjausta sekä tehtäviä. Mulle tämä on ollu tosi upea juttu, enkä voi sanoin kuvata sen merkitystä henkisesti ainakaan tähän, tällä hetkellä. Itse sen tiedän ja nautin siitä ymmärryksestä, että koen meneväni eteenpäin koko ajan pienin askelin. Mie oon kyllä lähteny verrannollisesti katsottuna varmaan syvältä tunnelista käsin kipuamaan, joten jo pinnalle pääseminen tuntuu mukavalta. Valmiiksi en missään nimessä luulekkaan tulevani koskaan- ei kait kukaan tule, mutta on se kiva ees vähän kehittyä suhteessa itteensä ja sitä kautta muihin.

Mielenkiinnolla ootan kun Helsingin voimakuvat tulevat. Niissä ei olla luonnossa, eikä missään välttämättä esteettisesti kauniissa paikassa. Halusin, että ne on kuvattu siellä missä tapahtuu- on ääntä ja neonväriä, on ratikkaa ja loskaa. Sellasta mikä on mulle uutta ja ihan erilaista täältä Kittilästä katsottuna. Oisin ehkä halunnu, että kuvissa ois näkyny "cool- urbaani-yrittäjä-nainen" ekaa kertaa koikkelehtimassa korkkareissaan muka tyylikkäännäköisenä, vaan kyllä se niin on, että niistä taitaa näkyä ihan peruslandepaukku-Heli , Liisa Ihmemaassa, vähän väsyny ja pahasti ylistressaantunu yrittäjä-äiti, joka kipuilee niin ittensä, yrittäjyyden kuin äitiydensä kanssa. Se on fakta, joten oon aikalailla varma, että se se niistä kuvista näkyy. Ja hyvä niin, annetaan näkyä! Hyväksytään se tosiasia, sillä mitäpä siitä. Sellainenhan mie olen.

purku_retriitti_01_2012%20115-normal.jpg

 

Sain Minnalta, tältä ohjaajaltani, myös kuvatikun edellisistä kuvistani Pyhältä ja oon niitä läräilly nyt tässä samalla. Muistan kun eka kerran sain kuoren kuvineen kotiini ja kauhistuin kuoliaaksi. Olin tosi armoton ittelleni ja näin vain liikaleuan jokaisessa. Nyt näen jo tosi monta hyvää otosta, ihan uusin silmin katson kyllä. Aika ja kokemus, ehkä myös lisääntynyt ikä ja itsevarmuus sekä luottamus itteensä on tehnyt tehtävänsä. Se on tosi kiva huomata. On kivaa vanheta, kun tulee viisaammaksi ;). Tänä vuonna kun syksyllä täytän 35 vuotta, aion piiitkästä aikaa juhlistaa tätä ikää.

Itse asiassa oon kyllä ihminen, joka en haluais päivääkään ottaa elämää taaksepäin. Tuntuis tosi raskaalta mennä jonnekki kolmen vuoden, saatikka kymmenen, taa ja elää taas kaikki uudestaan. Joka härdellistä ja jutusta on oppinu tai oikeasti ainakin yrittäny oppia, eikä millään kyllä jaksais samoja ongelmia uudelleen. Toki toisinaan tulee taantumia mutta nehän kuuluu asiaan. Juuri nyt on kaikki hyvin. Nytkin oikein ootan huomista ja sitä mitä kaikkea se tuo tullessaan!

puu-normal.jpg

Helsingin minilomallani opin valtavasti. Annoin armon ittelleni tässä äitiys-syndroomassa ja ymmärrän olevani varsin hyvä äiti puutteineni päivineni. Olosuhteisiin nähden hoidan äitiyteni hienosti ja tulen tästäedeskin hoitamaankin. Olen iloinen, että lapsellani on monta rakastavaa aikuista ympärillään ja saan kyllä myös todeta, että Iirolla on taitaa ollut onni saada myös paras mahdollinen äitipuolikin elämäänsä mukaan. Meni hetki tajuta, ettei se ole minulta pois, vaan päinvastoin. Sitä kautta asiat ovat menneet hienosti ja olen rehellisesti hyvilläni asiasta. Asiat on nyt parhain mahdollisesti silläkin saralla, ja toivon niin pysyvänkin. Opin lisäksi, että otan nyt rajat työhöni; teen itsekkin itselleni työvuorot ja käyn töissä sen mukaisesti. Teen kotonakin niin paljon päätteellä töitä, sekä ihan päänsisällä työasioita plus kolmatta sataa tuntia kuussa käytännön työtä Somassa ,niin hajoan jos jatkan samaan malliin. Otan tästäedes vapaata, suunnittelen asioita etukäteen helpottaakseni itseäni, sekä jaan vastuuta. Somassa pärjää perusarkena niin hyvin sekä aamusta, että ihan illasta yksinkin, joten silloin voin olla poissa paikalta, mikäli minulla on työntekijä paikalla. Ja kun tulen kotiin, olen kotona, teen juttuja joista saan lisää energiaa, ja jotka antaa mulle jotain kuten maalaus tai hiihto. Teen mitä rakastan, en mitä on pakko tehdä. Iiro viikoilla pidän myös vapaata, sekä lähden klo 15 kotiin. Ja teen sen hyvällä omallatunnolla :)   Näin olen päättänyt ja aion toimia sen mukaisesti, sillä se on kaikkien edun mukaista. Huomaan jo nyt kun olen höllännyt, pitänyt vapaata ja levähtänyt. että olen täynnä intoa ja energiaa ja saanu jo muutamassa päivässä monia uusia ideoita päähäni kahvilaan toteuttavaksi. Oon niin intoa täynnä taas, että huhhuh. Ja kun vasta istuessani Helsingin lentokoneeseen meinasin pärähtää itkuun, kun tajusin kuinka lähellä omaa henkilökohtaista burn-outtia ( mie en varmaan oikeasta sellaisesta ees tiiäkkään mitään) olenkaan.

Sunnuntaina Soman ollessa kiinni ja Iironkin ollessa isänsä luona menin Annikan luo pakkaspäivää ihmettelemään. Hän katteli mulle Tarot-korteista tämän vuoden sanomia, sekä teimme molemmat uudet aarrekartat nimenomaan tälle vuodelle. Nyt minun seinällä koreilee jo neljä aarrekarttaa (Soman aarrekartta on itseasiassa Soman alakerrassa seinällä, muut mulla kotona)  ja on niin hauska kun tietää, että ne kaikki toteutuu. Ei ollu ollenkaan semmonen olo, että hahhah- tässäpä hassutellaan ja hullutellaan - ko ihan oikeasti täyty miettiä mitä mie haluan tänä vuonna tapahtuvan, sillä nehän tapahtuu! Täytyy olla vaan tarkkana toiveiden kanssa.. Ovat tapahtuneet tähänkin asti ne mitä olen karttoihini laittanu, joten piti ihan kunnolla miettiä mitä sinne kartongille liimailee. Ja voi kuulkaa, sinnehän tuli menestystä niin työssä kuin jopa rakkaudessa ;) , tuli matkaa, iloa ja energiaa, ystäviä ja naurua. Mulla on onnellinen ja ihana kartta ohjaamassa tätä vuotta. Tämä on hengähtämisen ja tasapainon vuosi. Miten mukavaa. Viimeinkin.