Kevät on mennyt niin vilkkaasti ja nopeaa, että en ole ehtinyt muuta kuin pysymään vauhdissa mukana. Paljon ois kertomista ja pohtimista, vaikka miltä saralta. Aina ei ees tiedä mistä aloittaa.

 

Luulenpa että minun ja Soman kuherruskuukausi alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Meillekkin on tullut Soma-vauvan kanssa arki vastaan. Se on hyvä juttu, ei suinkaan paha asia ja olen aidosti odottanut tätä. Pohdinkin tässä kerran erään tuttavani kanssa, kuinka viime kesä meni täysin suunnitellessa ja rakentaessa Somaa PAPERILLA. Syksyn tein sitä rakentamistyötä käytännössä aina siihen päivään asti kun avasin 9.10. Itse tapetoin ja maalasin ja kasasin huonekaluja, hain tavaraa, järjestin ja suunnittelin. Kaikkihan siellä on minun kätteni jälkeä, ideasta toteutukseen. Käytännössä en nukkunut viikkokausiin ennen avaamista. Ja avaamisen jälkeen olen ollut kuukausia niin innoissani ja heeperissä paikan kanssa, että siinäkin on unet jääneet vähiin ja aika, melkein kaikki aika, on mennyt työpaikalla olemiseen ja arjesta selviytymiseen. Vasta nyt, voi sanoa kuukausi sitten, olen tajunnut ittestäni ja kropastani että olen niin väsynyt, että on aidosti levättävä, eikä vain aikoa levätä. On vaan lähdettävä töistä pois, jos siellä pärjää ilman minua ja otettava se lepo. Kukaan ei sano sulle, että mennä kotiin, oot tehny jo kolme viikkoa putkeen töitä, joten pidä vapaata. Vaikeaa se on kun ei yrittäjän työ lopu kotiinkaan tullessa, siellä oottaa vaan erilaiset työasiat. Ne, mitä ei pysty tehdä kun on kassalla tai leipomassa. 

 

Vaan onneksi sitä on niin viisas jo, että sen ajan tosisti nyt ottaa. Viimeiset pari viikkoa olen tehnyt jo ihan leppoisasti hommia, lähtenyt jo yhden jälkeen kotiin ollakseni omalla lapsiviikolla pojankin kanssa kun hän tulee koulusta ja muutenkin oikeasti harrastanut eli hiihdellyt ja kunhan vain kotona kattellut filmejä ja oleskellut. On ollu niin ihana tunne mennä levänneenä töihin, kuin että menee kroppa zombiena töihin. Pää haluais tehä kaikkea ja ideoida lisää, vaan keho ei jaksa. Niinpä otin pitkittyneestä flunssasta saadun antibioottikuurin päädyttyä parisen viikkoa sitten kunnon uuden boostin elämääni suorittamalla mehupaaston ja ammentamalla siitä energiaa itselle. Ajatuksena kirkastaa maailmaa sekä oikaista kurssi kun sen flunssan kourissa meni vähä ojasta allikkoon. Ja se toimi, paasto toimii aina! On ollu ihana olla taas terve, hyvinvoiva, töitä ei-niin-paljon tekevä ja omasta ajasta ja etenkin luonnosta sekä lapsesta nauttiva. Voi kun tämä tila pysyisi nyt näin. Nyt ois niin hyvä!

 

Tänäänkin avasin aamuni käymällä Särestöniemi hiihdon 36 km. Se on ollu mulla jo vuotuinen perinne, taisi olla jo neljäs kerta putkeen kun hiihtelin sen. Nyt oli hyvä hiihtää kun olen muutenkin hiihtänyt paljon viime viikkoina, joten vauhti oli hyvä ja matka tuntu tosi keveältä. Sain hiihtäessä monta oivallusta ja ideaa toteutettavaksi Somaan sekä kotiini. Tuli hyvä fiilis! Hiihtäminen on ehottomasti ykkösharrastus mulle, saan siitä niin paljon enemmän kuin pelkkiä kuntokilometrejä. Tuun ehottomasti vaalimaan nyt tätä juttua niin kauan ko meillä täällä lunta riittää vaan. Luin muuten netistä juttua Särestöhiihdon alusta ja siellä kerrottiin että Reidar oli Kantakrouvissa ( siis minun Somassa!!) ollessaan luvannut lähteä hiihtotapahtumaan mukaan maalaamalla palkinnoksi taulun, ja siitä on saanut Särestöhiihto alkunsa. On se ollu aikamoinen paikka se Kantakrouvi; monet jutut saanu alkunsa siellä. Kittilän Yrittäjänaisetkin muun muassa :).

 

Oon miettiny paljon tätä yrittäjyyttä ja sen tuomia omia haasteita tosiaa viime aikoina. Tai niistä selviämiseen jos ihan tarkkoja ollaan. Niin omasta näkökulmasta kuin ystävieni näkökulmasta olen tätä yksin ja yhdessä pohtinu. Mulla on paljon yrittäjäystäviä, myös naisia, ja siten on mukava näitä asioita myös vertaistuellisesti pohtia. Voin ihan alkuun kertoa, että on supersuper vaikeaa pitää uutta yritystä järkevästi auki. Sillä tavalla, että ne ois lukitut vastaukset oveen loppuiäksi. Ois ihan eri asia jos oisin hypännyt jatkajaksi toisen kenkiin, oisin vaikka franchising-liiike, tai muokannut vaan paikan omannäköisekseni toisen pohjalta. Mulla ois tällöin edeltäjäni tiedot siitä miten kannattaa olla auki, mikä toimii, mikä ei ja miten menetellä kustannustehokkaasti. Omassa tapauksessani menen ihan omaa polkua; ei ole ketään keltä kysyä, keltä ottaa mallia tai muutenkaan olemassa olevaa sabluunaa kuinka toimia. Koitan itseasiassa välttää tekemästä mitään samaa mitä muut alan yritykset täällä, ettei vain kukaan kokisi minun menevän kenenkään tontille. Keksin kokoajan jotain omaa, somaa. Tämä on toisaalta hyvä juttu, saan tehdä just sitä mitä tykkään ja kuunnella asiakkaita samalla ja ei sillä - hyvin on menny. Mutta kaikki joutuu kokeilemaan ensin, tekemään sen aivoriihen ja tuotteistamisen aina ideasta mainontaan asti. Kaikki vuodenajat, eri pyhät, eri teemajutut, kaikki uutta. Se on raskasta, toisaalta antoisaa ja ainahan mie olen näin tehny, Kanttiinissakin. Nyt vain isommassa mittakaavassa. Tämmöiselle huuhendaali hörhölle se on paljon haastavampaa kuin että jos olisin pedantti järjestelmällisyyden multihuipenuma. Odotan kun ollaan oltu vuosi avoinna, silloin mulla on edes jotain mihin pohjata, eikä minun tarvi kaikkea kokeilla.

 

Kesäkin on mulle ihan täysi arvoitus. Luulen, että meillä on silloin sesonki vaikka luulen olevani ainut kittiläläinen yrittäjä joka niin uskoo. Mulla on tällähetkellä kauhea paperisavotta levällään keittiön pöydällä koskien alkoholilupahakemusta. Aion hakea - ja saada ne. Aion tehdä upean kesäterassin, missä viihtyy koko perhe. Sitten katotaan taas uudestaan laajennettua aukioloa. Sekin täytyy vaan kokeilla.

 

Toinen yrittäjän haaste näin pikkupaikkakunnalla oli se minkä tiesinkin, hinnoittelu. Tai ei edes hinnoittelu, se ei ole ongelma, vaan alennukset. Minua varoiteltiin juurikin yrittäjäkollegoiden puolesta tästä ennen avaamista, että olla tiukkana ja periä vaan listahinnat kaikilta. No toki oon itse omia alennuksia myönnellyt omasta vapaasta tahdostani kunnes nyt puolivuosirapparia lähestyessä olen joutunut järkyttämään kassanauhoista, joissa näkyy annetut alennukset könttisummana ja päätynyt toisinsanoen ottamaan niitä pois. On todella, todella, noloa ottaa alennuksia pois ja oon kaikille yrittäny pahotella ja selvittääkkin asiaa. Minun moka. Kantapään kautta opin siis tämänkin asian, olisi pitänyt uskoa viisaita sanoja heti, nekin kun kokemuksista tulivat. Toisin sanoen, Somassa on voimassa enää ainoastaan Kittilän yrittäjänaisten jäsenille -10% ( itse kuulun kyseiseen hallitukseen) . Tämäkään alennus ei koske salaattia tai keittoja, sillä niistä saa leimapassilla -10% kuten kaikki muutkin saavat. On tosi paljon vaikeampaa ollu tehä tämä näin päin kuin toisinpäin, vaan oppia ikä kaikki ja typerys löytyy ihan peilistä katsomalla. Täytyy vain oppia tekemään työt työnä ja toivoa että myös muutkin sen ymmärtää. Ja ymmärtäähän ne.

 

Lisää haasteita yrittäjyyteeni on tuonut vuotovahinko Somassa. Tai ei itseasiassa edes Somassa vaan yläkerran putket ovat vuotaneet niin, että meidän meidän uudet vessat ja vessa-aula, tausta sisäänkäynti astiavarastoineen ja portaikkoineen meni helmikuun alussa piikkaukseen ja remontti kestää vielä pari viikkoa kunnes saadaan tilat takaisin. Takaosa on  siis pois käytöstä ja meidän kuormat tulee ainoasta sisäänkäynnistämme etuovesta sisään. Ennen meillä oli matkaa kuiva-aine/astiavastoon kaksi metriä keittiöstä, nyt käymme kaikki alakerran kautta pommisuojasta asti hakemassa edes takaisin. On ollut tosi haastavaa elää taas remontin keskellä. Minusta tuntuu että olen rakentanut koko aikuisikäni jotain rakennusta ja se rakentamien ei näytä loppuvan ikinä. Aina tulee jotain mitä taas rakentaa. Onneksemme vakuutusyhtiö rakensi meille alakertaan vessan, josta syystä olemme voineet pitää kahvilan kuitenkin auki. Hetken aikaa luulin että joudumme laittaa kiinni kuukausiksi koko putiikin ja se on tuonut kyllä ylimääräistä stressiä. Haaste on ollut toki myös käytännön ongelmat tästä johtuen, mutta myös on ollut haastavaa olla tiukkana myös vakuutusyhtiön kanssa. Vieläkään en tiedä miten meille vahinko korvataan, mitä korvataan ja kuinka paljon korvataan. En usko että vakuutusyhtiökään tietää ennenkuin työ on saatettu päätökseen. On vaikea arvioida näitä asioita kun jokainen päivä on Soman ensimmäinen päivä laatuaan. Mutta on tässä kyllä kovettunut ihmisenä vähän ja joutunut olemaan todella "yrittäjänainen". Pitänyt näyttää, että olen uskottava ja aikuinen nainen, eikä minua voi ihan miten vain pyöritellä. On pitänyt tosissaan perätä oikeuksia, jotka meille kuuluu. 

 

Vaan sitähän se tämä yrittäjän arki taitaa olla. Kovaa työtä, mutta antoisaa. Antoisaa kun saa tehdä mitä rakastaa ja kehittää koko ajan toimintaa. En tosiaankaan valita, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Haluan vaan valottaa taustaa niille, jotka näkee vaan sen kivan puolen ja ehkä miettii, että ompa helponnäköistä hommaa. Tämä on pitkä matka ja opin joka päivä valtavasti uutta. Nyt kun vielä opin hölläämään niin en polta itseäni loppuun. On ollu ihana omata myös kaksi harjoittelijaa Somassa kohta kahden kuukauden ajan. Itse olin aikani samassa tilanteessa tehden monia koulun harjoitteluja ,ja nyt mulla on puolestaan harjoittelijoita! Se on kiva tunne ja koitan todella olla esimerkillinen esimies ja toivoa että he molemmat ovat saaneet sen opin mitä ovat tulleet hakemaankin. On ollu niin kiva huomata se kehitys ja kasvu kummassakin tytössä, ja olen kyllä tosi ylpeä molemmista. On tosi kiitollinen fiilis kyllä kaikesta. Ei ole päivää ollu vielä ettäkö tympäsisi töihin meno. Toivottavasti sitä ei tulekkaan.