Tästä on aikaa kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Kohta vuosi! Heräsin siihen todellisuuteen nyt kun Kittilälehden toimittaja kävi tekemässä minusta juttua. Juttu oli kyllä hassu, mutta niin se taidan olla minäkin toisinaan ainakin :) Tuntuu että aika katoaa käsistä, enkä ehdi tehdä mitään. Vaikka totuus on, että ehdin valtavasti. Vaikka itse sanonkin olen jäätävän nopea ja tehokas. Siinä kun toinen käy vaikkapa piitkällä tupakalla, mie olen leiponut kakun. Se on oikeasti jopa tapahtunut tosi asia! Takana on nyt reilun puolitoista vuotta Somaa takana, yrittäjyyttä kahdeksan vuotta. Isä mulle aikanaan sanoi, kun hommaani lähdin eli avasin Helin Kanttiinin vuonna 2007, että älä tyttö luulekkaan yrittäjyyden olevan sadan metrin pikajuoksu. Se on maraton. En onneksi niin luullukkaan, sillä olen isän ja äidin sekä mummon pienyritysten kombinaatiossa lapsuuteni ja nuoruuteni asunut. Tiesin kyllä mitä se on ja silti lähdin. Ja lähden yhä. 


Kun yritykseni laajeni yksinyrityksestä sellaiseksi, että palkkasin työntekijän, koin kiitollisuutta. Siitä että minun idea on poikinu työpaikan jollekkin. Miten siisti ajatuskin näinä lama-aikoina! Isot käy yt-neuvotteluja ja minä pikkutyttö palkkaan ihmisen. Ihan heti se ei ymmärrykseeni mennyt, nyt jo enemmänkin. Käytännön työssä toisinaan harmittaa, kun itsellä yrittäjänä ei ole oikeutta vapaapäiviin, eikä ainakaan palkallisiin vapaisiin, lomista puhumattakaan. Työnantaja ei ansaitse koskaan vapaata, sen on maksettava itselle sijainen, jos se meinaa pitää vapaata ja olla vaikkapa kotona. Ja kotona olo on yhtäkuin paperityöt, tilaukset, sometukset sekä keittolistojen laadinta :). Oikeesti; minun yrittäjyys on ainakin ollu niin kokonaisvaltaista, että se on lähes syöny minut! Keitän kahvia somassa, leivon täytekakut, rupattelen asiakkaille, siivoan vessoja, tilaan tavarat, mietin tulevia tempauksia, sometan, askartelen kakkukoruja, hoidan deadlineja tilausten ja markkinoinnin puolesta, teen kirjanpitoa jne. Minun työ ei lopu koskaan. Mutta silti, onko se sitten hulluutta vai mitä, en vaihtaisi pois. Tykkään siitä, että työ on monipuolista. Kun mie saan asiakkaalta hyvää palautetta, mulla nousee iho kananlihalle ja tiedän saaneeni palkan. Ja sillä jaksan taas. Mie aattelin ansaita eläkerahat, en siitä pientäkin pienemmästä palkasta mitä viivan alle jää, vaan siitä, että teen nöyrästi niin pitkään Somassa töitä kuin koen sen mielekkääksi ja myyn sen sitten brändättynä niin, että sillä rahalla sitten elää eläkepäiväni nautiskellen vaikka kotisohvasta ja toivottavasti lapsenlapsista. Muutenkin minun toive on elää sellaista elämää, että tiedän nauttineeni siitä ja eläneeni arvojeni mukaisesti. Tehden toki aina parhaani tilanteen mukaan sillä ymmärryksellä mikä siinä on ollut. Toivon että saan elää terveen ja hyvän elämän, eikö meistä niin tee jokainen?  


Voimauttavia valokuvia/ Minna Sirviö

Soman taival on ollu tähän asti oikeinki hyvä. Siitä olen erityisen kiitollinen. Paikalliset ovat ottaneet sen vastaan tosi kivalla asenteella ja lähteneet jopa mukaan ideoimaan juttuja eteenpäin. Viimeksi tänään eräs neiti ehdotti karaoken järjestämistä Somaan! On ollu mukava lanseerata uusia tuotteita kuten burgereita ja raakakakkuja sekä erilaisia teemailtoja kuten muotinäytöksiä, kun tietää kitiläläisten tulevan mukaan matkaan. Mainettakin ollaan saatu muutamissa pikkujutuissa kuten Iloinen Yrittäjä-kisan finaaliin pääsy, Suomen kivoimmat kahvilat listaukselle pääsy ja viimisimpänä nyt Pauligin Paras Kahvila Semifinaaliin valituksi tuleminen. Siellä kun ollaan yhdessä maan 25 parhaan kahvilan joukossa niin saa oikeasti olla ylpeä. Missään näissä kisoissa (yhteenkään en oo siis ite hakeutunu/ hakemusta laittanu) ei ole voitto ollu tärkeä, vaan pienen ja uuden kahvilan mainosarvo sekä tunnetuksi tuleminen. Se on ollu upeaa. Kiitän kaikkia ja olen tosi kiitollinen kaikesta. Lisäksi olen saanu kunnian tulla kutsutuksi yheksi muutamasta työelämän edustajasta kehittämään uudenlaista, nykyaikaista, ravintola-alan koulutusohjelmaa. On hienoa, että koulutuspuoli tekee yhteistyötä työelämän, eli sen tahon kanssa minne nämä osaajat sitten tulevaisuudessa tulevatkin. Minusta tämä on hieno juttu, ja ilolla olen mukana. Siinäkin. 


Vaan tokihan kolikolla on aina toinenkin puoli. Keväällä olin tosi väsyny. Poltin oikeesti kynttilää molemmista päistä. Työ ei tekemällä lopu, sen nyt jo tiedän, ja mie olen Somassa loppuviimein se, joka katsoo, että kaikkk hommat on tehty, tilaukset on kunnossa ja ylipäätään vastaa kaikesta viimekädessä. Mie lomitan kaikkia, mutta tällähetkellä minua ei voi  kukaan vielä lomittaa. Olen opetellu mm. syömään oikein ja yritän myös parhaani mukaan kuntoilla. Nautin talvisin hiihdosta ja kesäisin rakastan lenkkeillä. Viime vuonna pidin reilun viikon loman tehden silti tilaukset ja vastaten työntekijöiden kysymyksiin puhelimitse lomaltakin. Teemakakkuja ei kukaan tee, jos en ole itse niitä tekemässä. Tänä vuonna aion pitää kahden viikon loman, mutta pidän huolen että opetan siihen mennessä mm. tilausten teon ja jäätelökoneen pesun henkilökunnalle jotta voin irtautua oikeasti. Minun oppi on vastuunantaminen ja vaatiminen sille, jolle siitä maksetaan, eikä tehdä itse kaikkea. Opetella olemaan korvaamaton. Mulla on muutenkin paljon oppeja nyt opittava. Kiltteydestä olen jo päässyt. En enää nöyristele turhaan, vaan kyllä itsestä ja työstä saa olla reippaasti ylpeä. Aikanaan kävin kaupassakin aamuseitsemältä, etteivät muut vaan näe minua, kun mulla hävetti olla minä. Itkin ja melkein maksoin asiakkaalle kakut takaisin, kun hän kipakasti ilmoitti kalakakusta löytyneen ruodon tai että ruusun väri oli liian pinkki. Onneksi, luojalle kiitos, olen päässyt noista ajoista ja osaan jopa nauraa jo itselle. Paljosta on tultu eteenpäin ja paljon on vielä silti läksyä edessä. Enkä siltikkään tule valmiiksi koskaan. 


hel2.jpg


Toinen asia mitä suren kovasti, joskus turhaan, joskus aiheesta, on poikani. Iiro on jo yhdeksänvuotias, mielestäni reipas ja hyvän arvomaailman omaava herkkä poika. Olen tosi ylpeä hänestä <3 Tuntuu vain, että aika hänen kanssaan on tosi vähäinen kun työ vie siitä paljon. Se surettaa, sillä lapsuus on niin ainutlaatuinen aika. Toisaalta taas olin Kanttiinissa arkityössä 8-15 koko Iiron varhaislapsuuden, joten en ole iltoja, viikonloppuja tai lomia ollut poissa. Saanut olla kotona ja en mie nytkään kaukana ole ja aina tulen illaksi kotiin. Monesti teen aamuvuoroa, jolloin pääsen jo neljältä. Lisäksi meillä on hieno ja tiivis lähipiiri, perhe, jossa on varmasti pojan turvallista olla. Toisaalta äidin työpaikka on aika rento, sinne voi tulla myös hengailemaan jos haluaa! Olen vaan tosi ankara itselle ja välissä luulen olevani huonoin äiti ja ihminen maailmassa, vaikka sydän tietää etten ole. Ei saisi olla niin julma itselle. Sekin on oppi mikä mulla on kesken. Olla armollisempi itselle. En ole täydellinen, yritän silti parhaani.


Vaan mitenpä tästä eteenpäin? Mitä seuraavaksi? Jos multa ois tätä viikko sitten kysytty oisin vaan sanonu, että tässähän tämä Somassa ja kotona hengaillessa. Aina ei kuitenkaan mene elämä niinkuin suunnittelee, tai itseasiassa se menee just niinku suunnittelee, se vaan tapahtuu ja eteesi tulee tilanteita jotka voivat pyöräyttää pakan ihan sekaisin. Mulla on Soman kans aina ollu hyvät vibat ja jotenkin tienny, että se kyllä menestyy, sillä se on oikeasti syntyny niin jäätävän prosessin tuloksena ettei siitä voinu tulla kuin jotain tosi vahvaa.  Lisäksi uskon enkeleihin sekä henkimaailmaan ja tiedän sillä olevan henkimaailman tuen takanaan. Somalla on minun silmiin sielu ja siksi miekään en lakkaa väsymästä sen kanssa sillä se antaa niin paljon. 


hel3.jpg


Kun perustin Soman, niin minä kuin moni muu näki sen itseasiassa jo ketjuna. Kun sie tuut Somaan, sie tiedät mikä paikka se on. Se ei ole abc, eikä esim HulluPoro. Se on Soma ja sillä on omat tunnuspiirteensä sekä luonteensa. Soma vois olla melkein missä vain, kunhan sen henkikin on Soma. Pelkät seinät ei riitä. Olen oppinu tässä parissa vuodessa, että koulutustakin tärkeämpää työssä mulle on tänäpäivänä ihmisen luonne. Elämänasenne ja asenne työhön. Ihminen ilman intohimoa on vain tyhjä kuori. Kun Soma tästä laajentuu, joku kaunis päivä, tuun tarvimaan useita uusia somia luonteita, jotka rakastaa sitä mitä tekee. Mie toivon, että vetovoimanlaki löytää teät ;D


Blogin kuvista.. Ne on ottanut Minna Sirviö, jonka kanssa prosessoin Voimauttaa Valokuvasta. Prosessi on ollut mulla taustalla jo usemman vuoden, kuvauksia on ollut kaksi ja tehtävistä työstän kolmatta. Ensimmäiset kuvat otettiin hiljaisuuden retriitiltä Pyhältä vuodelta 2011 ja nämä kuvat ovat puolestaan Helsingin reissultani puolentoista vuoden takaa. Kuvissa näkyy senhetkinen tunnelma, eli neljä kuukautta oli Soma ollu auki ja sitä ennen olin rakentanut sitä jo ties kuinka kauan. Väsymys näkyy ulospäin, eikä huijaa kameraa. Vaan ei sen pidäkkään. Kuva on mitä mallikin.