Niin se vain syksystä selvittiin ja Soma Levi sai kuin saikin ovensa auki. Hieman harmitti, kun ei syyssesonkiin saatu putiikkia auki, mutta nyt marraskuun puolivälissä voitanen sanoa että hyvä niin! Ollaan saatu rauhassa opetella tuntemaan niin toisemme työntekijöinä kuin, että tavarat ovat suurimmaksi osaksi löytäneet paikkansa ja toimintamallit ovat muokkautuneet järkeviksi. Vaan onhan tämä ollu ja on yhä ihan mahoton seikkailu!

 

Tosi monesti on tullut mietittyä oman identiteetin muokkautumista, viime aikoina etenkin. Tiättähän sen tunteen kun on laihuttanut ihan silmissänähtävän määrän, ja vaikka muut näkee niin sinä et huomaa. Sulla on yhä pullukan tytön identiteetti ja peilistä katsoo yhä pyöreä tyttö, vaikka puntari muuta näyttääkin. Mulla on varmaan tämä pullukan tytön identiteetti aina vaan, mutta huomaan saman piirteen myös tässä yrittäjyydessä. Mie olen yhä vielä pienessä mielessäni Kanttiinin tyttö, joka elää kädestä suuhun piirtelemällä kakkuja ja rupatellen mukavia kahvila-asiakkaille. En ole aina edes mieltänyt itseäni oikeaksi yrittäjäksi, kun kaikki on ollut niin pientä, ja pysytellyt kaukana mm. yhteisistä kokouksista ja muistakin missä tullaan nähdyksi. Jotku ovat saattaneet pitäneet sitä ylimielisyytenä, kun en niissä kulje ja ole mukana kehittämässä vaikka todellisuudessa se on ollut sellaista "en minä sinne kuulu- juttua" ja viimeaikoina itseasiassa ihan puhdasta arjen kiirettä. Tästä identiteetistä olen tosissani pyrkimässä ulos ja ajattelenkin jo monessa suhteessa täysin toisella tavalla ja haluankin osaltani kantaa kyllä korteni kekoon tuolla saralla. Ilman muuta! Niin se elämä on vaan opettanut. Ja se menestys.. Mitä se itseasissa on se menestys? Kuka määrittelee menestyksen? Missä vaihessa aletaan olettaa, että toinen on "menestynyt"? Mie olen tähänki törmännyt nyt niin monesti, siksi se minua kovasti mietityttää.

Kuvahaun tulos haulle success aforism

Mulle menestys ei ole rahaa. Jos se ois sitä, en tosiaan oisi menestynyt, sillä olenhan jokaista hiustupsua myösten veloissa ja todellakin tiedän miksi töitä teen. Mulle menestys on tällähetkellä sitä, että voin olla vapaapäivällä. Viikossa on päiviä, jolloin en ole merkittynä työvuoroon virallisesti, se on jo jotain niin maagista etten vieläkään ymmärrä. Viime viikolla hurjastelijin jopa niin, että kävin keskellä kosmetologilla  -  toista kertaa eläissäni.  Toki hoisin työasioita samalla, toin ja vein tavaraa Somasta Somaan, vastasin puheluihin, meileihin, tein pari kakkukoristeprinsessaa, sometin kaikki kanavat läpi ja lisäksi organisoin erilaisten ryhmäviestimien välityksellä kahden pisteen ja henkilökunnan toimia ja annan ohjeita. Silti mulla on nyt vapaapäiviä, vaikka nuo kaikki teenkin. Se on silläkin, että joku toinen katsoo siellä työpaikalla mitä tilauksia on, tekee tukkutilauksen, laskee viinat jne jne. Minun ei tarvi enää kaikkea tehdä itse! Ja koitan opetella siihen, että oikeasti voisin hyvillä mielin myös palkita joskus itseäni, edes pienin teoin. En ole sitä liioin ikinä tehnyt, kun siihen ei ole ollut aikaa ja on se tämä joku ihme yli-nöyryysasiakin; yrittäjä ei saa pitää vapaata, ei lomia, ei saaha palkkaa. Se pitää raataa, muuten se ei ole yrittäjä eikä mikään! Jossain vanhan kansan syvistä rivistä tuo on ollu mulla aina, ja sen mukaan on menty vähän liiankin tiukoilla monesti ja maksaen siitä sitten kyllä hintaa muodossa jos toisessa. Nyt alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että voin hengittää välillä olematta silti huono yrittäjä

 

. Ja mikä muutes ihaninta, mie en ikinä huolehdi siitä, etteikö työpaikoilla pärjättäisi. En ole voinut ikinä kuvitellakkaan näin syvää luottamusta omaa henkilökuntaa kohtaan. Mie tiän, että ne jokainen hoitaa hommansa ja ovat asiakaspalvelijoita isolla A:lla. Ja mie tiiän, että ne kaikki tykkää Somasta (toki varmasti on asioita mitä eivät vain ehkä sano) mutta silti koen, että haluavat Soman menestyvän ja kantavat korkensa taatusti kekoon. Ja ne ymmärtää, että mikä on yritykselle hyväksi, on taatusti myös heille hyväksi. Eivät pidä minua minään riistäjäyrittäjänä, sillä sitä en kyllä koe olevani. Se on minusta tärkeää ymmärtää.  Asiakaspalvelussa meillä on kaikilla yhteinen sävel ja näkemys, sillä me erotutaan ja siihen halutaankin panostaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että ei se ole yritys joka palkan maksaa - viimekädessä se on asiakas. Asiakasta tulee kunnioittaa. Itsehän mie olen kyllä porukan valinnu ja kasannu, joten tiesin kyllä, että tällä sakilla on hyvä lähteä uuteen arkeen yritysten kanssa. Jokainen työntekijä on täällä juurensa omaava, on kodit ja perheet, ja joku fokus elämässä. On juuret. Mie tiiän, että Soma on vain unelma mulle, ei työntekijöilleni, kuten eräs työkaverini sanoi. Silti olen olen alkanut miettimään, että voihan työpaikkakin olla unelma jollekkin. Minusta pitäisi aina tehdä työtä mistä pitää, ja kaikki eivät ole yrittäjähenkisiä, joten miksei pelkkä hyväksi kokemansa duunipaikka voi olla unelma? Se on jonkun unelma, niinkuin vapaapäivä viikolla on menestystä mulle. Tästä kaikesta mie olen nykysin niin onnellinen ja arvostan tätä niin paljon. Se vapauttaa myös multa energiaa keskittyä asioihin, jotka ovat mulle uusia ja haasteellisia. Ja voin kertoa, että niitäkin tosiaan on!

 

Kuvahaun tulos haulle cafe soma

 

Se mikä on ollu mulle yllättävän helppoakin on ollut juuri luotto henkilökuntaan. Ylipäätään elämässä mulla menee asiat niin, että ensisijaisesti välillä on aina luottamus. Se pysyy kyllä - ellei sitä turmella jollain. Olen aina ollut jollain tasolla hyvinkin naiivi ihminen, minua on ehkä suhteellisen helppo käyttää jopa hyväksi ja mulla on ollu pitkään miellyttämisen tarve ja halu olla kaikille kiltti. Elämä on kuitenkin osoittanu, että liika kiltteys ei kannata. Sitä antaa liikaa itestään, pettyy ja vihaa itseään kun meni olemaankin niin kiltti. Eli ei kannata antaa ylittää omia rajoja ja katkeroitua sitä myöten,  vaan pitää niistä kiinni. Mie olen todellakin oppinu elämässä ehkä joka asian kantapään kautta ja yritän kokoajan sisäistää sen, miten ei ainakaan pidä tehdä asioita ja miten ne vois tehä vielä paremmin ja järkevämmin. Samoja virheitä en halua tehdä kahta kertaa, sillä haluan mennä elämässä eteenpäin. Ottaa oppiläksyt todesta. Yhä vieläkin minun motto elämässä on että ei ole olemassa epäonnistumisia, on vain oppeja joilla on tarkoitus. 

 

image.jpg

 

Ja näitä oppeja on nyt tullut kovasti ikkunoista ja ovista. Mulla on tänäpäivänä monta uutta haastetta tämän isomman firmani kanssa. Ensimmäinen haaste on rajata oma aika. Puhelin soi ja sähköposti laulaa taukoamatta, silti koitan kokoajan järkeistää ajankäyttöä niin, että mieli ei sekoitu liikaa. Etten häröilisi liikaa sillä häröilen liikaa. Että keskittyisin olemaan läsnä hetkessä. Se on haasteellista, jos mikä! En oikein osaa sitä vielä, mutta kovasti yritän.

Toinen haaste on olla hyvä ja reilu esimies. Kuten olen sanonut työntekijöille, haluaisin olla esimerkillä johtava esimies. Semmonen mikä tekee samassa rivissä, samanlainen siivoojanhuivi päässä kampanisuja kuin kollegani. Mutta myös sellainen, joka osaa organisoida työt, etsiä työntekijöiden vahvuudet ja käyttää niitä, delegoida ne mitä kykenee delegoida ja on järkevää, sekä sellainen jolle on helppo puhua.  Pitää ymmärtää, että kokoajan me kehitymme, tilanteet muuttuu ja opitaan uutta. Se mikä tuntu oikealta ja hyvältä järjestelyltä syyskuussa, onkin vaihdettava toiselaiseksi. Emme ole 40 vuotta tontilla seisonut hotelli, missä mennään niinkuin on menty viimeisin vuosikymmen ja esimiehelle on kaikki selvää pässinlihaa. Ei ole. Me ollaan ihan uus pikkunen paikka mikä vasta opettelee ja etsii paikkaansa. Mikään ei ole kiveen kirjoitettu ja tilanteet elää, koitamme elää siis mukana.

Ite koen olevani kannustava ja luotettava esimies, mutta samalla myös rakentavaa palautetta antava esimies. Annan palautteen heti, kaikki asiakkailta tulevat hyvät kuin myös kehitysehdotukset otan heti puheeksi. Taatusti on satoja tyyppejä lähipiirissäkin, joka tekisi työni paremmin ja olisi parempi, sen myönnän. En ikinä koe olevani se ainut, joka on oikeassa. Mutta mie opettelen tähänkin rooliin yhä syvemmällä tasolla ja teen parhaani aina siinä hetkessä, sen hetken tietotaitojen mukaan. Opettelen olemaan jämerä, topakka ja vaativa. Sitäkin tämä on, tietynlaista kovuutta ja se ei todellakaan ole ollu minun vahvuus, mutta kuten sanottu - olen yrittänyt ottaa opikseni ja tuohon suuntaan mennään kyllä. Ehkä mie joskus olen itsenikin mielestä osaava hommaani. Vaativa varmaan olenkin jo, sen varmaan aika moni allekirjoittaakin,  joka on töissä. Se johtuu siitä, että vaadin itseltänikin melko paljon, joten väistämättä vaadin myös työntekijöiltä. Toisaalta annan tosi paljon vapautuksia toteuttaa itseään, ideoida, kehitellä kaikkea ja muutenkin. Soma kun ei ole ketju, niin me voidaan tehä oikeastaan mitä vain! Hyvä esimerkki oli Halloween brunssi.. Keskiviikkona päätin, että semmonen brunssi toteutetaan lauantaina, torstaina se oli jo netissä ja perjantaina me se tehtiin ja lauantaina katettiin. Toki kun ollaan niin lennokasta sakkia ja halloween kun on halloween niin ainahan sitä joidenkin mieli pahoittuu. Sehän on selvä. Joillakin se pahoittu siitä, että oltiin auki yleensä (pitäisi olla kiinni pyhänä.. ) ja joillaki se pahoittu meän höpöstä brita- kakusta. Sen olen oppinut näinä reiluna kahdeksana yrittäjävuotena, että tein niin tai näin niin aina jonku mieli pahoittuu. Mie en voi kertakaikkisesti miellyttää kaikkia ja kaikki ei minusta pidä, eikä tekemisistäni. Syitä saa olla miljoona, niitä aina vaan on ja siihen on tottuminen. Se voi olla kuka tahansa, ja mistä aiheesta tahansa, niin aina joku kokee että on ollut huono juttu.  Sen olen oppinut nyt, että aina tarvi ees puolustustautua vaan voi vain olla.

 

Oppi on myös senkin ymmärtäminen näinä kauheina Isis-uutisten päivinä, kuinka kiitollinen pitää olla siitä, että saadaan olla ja asua täällä vielä suhteellisen Lintukotomaisessa paikassa. Kun miettii, ei vain Ranskan asioita, esimerkiksi Tunisian asioita, saa vähän perspektiiviä. Sinne rakennettiin valtava matkailumaailma, mutta sitten tuli sisällissota ja aseelliset riehuivat kaduilla tappaen viattomia siviilejä keskellä turismikeskuksia. Yks kaks koko matkailu tyrehtyi, hotellit jäivät tyhjilleen ja vastarakennetut ravintolat ovat siitä lähtien siellä ränsistyneet puhumattakaan ihmisistä, joiden elinkeinot katosivat ja perheet eivät saa enää kotiaan maksettua, sillä ei ole yksinkertaisesti työtä. Se on siis elävää elämää jossain, vaikkei ihan vieressä olekkaan. Pitää todella muistaa olla kiitollinen, kuinka hyvin meillä on asiat vielä. Tyhjästä ei pidä kitissä ja nipottaa, oikeasti on olemassa ihmisiä joilla on asiat huonosti ja meistä aikalailla kukaan ei kuulu siihen ryhmään. Ei saa pitää itsestäänselvyyksiä ja yhteen hiileen pitäisi puhaltaa. Niin yleensä elämässä, yheiskunnassa kuin ihan kivijalkatasolla ajateltuna täällä paikallisesti ja jopa työyhteisössä. Samalla asialla ollaan kaikki. Sillä että voidaan hyvin.

 

Mitäs muuta olen oppinut.. Sen että kotikin voi olla yllättävänkin suuri voimavara. Kotona on hyvä olla, kun on hyvä olla. Mulla on tällähetkellä valtavan iso dilemma. Se on se että on niin monta mukavaa paikka missä olla ja elää, on Kittilän Soma, Levin Soma ja Koti. Itseasiassa en ees toivo tähän ongelmaan ratkaisua. Juuri nyt on kaikki hyvin.