Niin se vain talvi hurahti menojaan ja kesä kolkuttelee jossain tuolla horisontissa. Ajanmenon näin yrittäjänä huomaa aina silloin kun tekee joka kolmas viikko työvuorolistoja. Just vasta mietin miten joulunajan työvuorot hoidetaan, kuka on töissä mitenki, jotta jokainen saisi kesken sesongin silti viettää perheensä kanssa aikaa. Nyt on kuitenkin jo vappu edessä ja varasin juuri päättäjäismökkiä työpoppoolle. Se tarkoittaa sitä että selvisimme juuri kovasta talvisesongista hengissä.

 

Mutta miten meillä meni kevät? Työntäyteinenhän se oli. Levin Soman toinen kevät järjestyksessään, Kittilän neljäs. Levin matkailukeskuksen historian vilkkain kuulemma, näin sanovat luvut medioissa. Itse olen huono sanomaan siihen, sillä minulla ei ole vertailupohjaa kuin viime vuosi. Oon tehny töitä niin paljon kuin kroppa on kestäny, jotta olen saanut luotua puskurirahastoa tulevaa kesää ja hiljasia aikoja varten. Minulla kun ei ole takana säästöjä tai sijoittajia niin kannan nämä jutut ja riskit itse. Viime vuonna tähän aikaan sesongin päättyessä kävelin hattu kourassa pankinjohtajan puheille lisälainaa anomaan sillä olin tehnyt isoja virheitä mm. aukioloajoissa sekä sitä myöten henkilökunnan määrässä. Lähettiinpä vielä Tukholmaan reissuun porukalla (joka oli kyllä tosi lysti reissu ei sillä!) , vaikka ei olisi kannattanut velkarahalla. Olin kuitenkin vielä tuolloin niin naiivi ja laskutaidoton etten osannut lukea kunnolla tuloslaskemia sekä liian kiltti ja miellyttämisenhaluinen pomo- täys hasardi siis. Siinä on ollut pakko oppia paremmaksi ja kovettaa itsensä - ja vauhdilla, ei tuu muuten mitään. Myös toissakeväinen baarikokeilu vei oman osansa firmasta, sillä investoin kalustoon tulorahotusta mikä ei sitten ollutkaan meidän juttu. Lopetin baarin pidon Kittilässä enemmän kuin mielelläni ja keskityin siihen missä olen hyvä - kahvilan pidossa. Nyt olen kokeillut niin ilta-aukiolot Levillä kuin baarivuorot Kittiilässä, eikä minun tarvi jossitella niiden kanssa enää. Otan opit ja menen eteenpäin. A-oikeudet pidän yhä ja oikein innolla odotan kesän terassiaikaa. Aion panostaa nyt reilun vuoden Leviajan jälkeen uudesti Kittilään uusimalla mm. ulkoista olemusta, kalustoa ja menuuta. Rohkeuden puutteesta minua ei ainakaan voi syyttää, olen aina reippaasti hypännyt uuteen ilman pelkokerrointa. Olen tässä talven aikana kuullut kuinka minun on huhuttu ostaneen Kittilähotellin ja on huhuttu lopettavan Kittilän Soman nyt. Minusta on kiva huhuilla ilmeisesti ja siksipä kirjoittelenkin tänne aina kuulumisia niin ei tarvitse miettiä mitä milloinki teen- senkun lukee täältä :D

 

Mutta joo. Olen ollut toden totta todella väsynyt tänä talvena. Kuten kollegani sanoo: nippuria vaille burn outissa. Mietin sydäntalvella että onko tämä juuri kaiken vaivan arvoista. Se että minun vapaapäivän toteutuminen selviää aina sen päivän aamulla whats up viestejä lukiessa, onko joku työntekijöistäni tai joku seitsemästä alaikäisestä lapsesta kipeänä. Jos kaikki on terveenä, saan kuin saankin vapaapäivän. Yhteistyökumppanit, asiakkaat jotka tarvii saada vastauksia kyselyihinsä, eivät sitä tietenkään tiedä ja monesti yrittäjän vapaapäivät onkin toimistopäiviä tai kahden kahvilan välillä ajamista kun tavaraa siirrellään ja kuljetetaan. Aina on muuttujia tälläalalla. Mietin todellakin talvella että onko minusta tähän, mutta päätin että on. En oo tullu näin pitkälle luovuttaakseni ja koen kyllä olevani yrittäjähenkinen enkä ollenkaan työntekijä. Minua ei olisi keväällä auttanu mikään työuupumussairausloma, jota olisin toki saanut, vaan johdonmukanen ajatus selvitä keväästä ja nähdä se valo tunnelin päässä. Päätin että teen kevään töitä niin paljon kuin ehdin ja lepään kesällä.Luon sitä puskuria jotta voin ostaa itselleni kesäloman.  Ensimmäinen kesälomani kymmeneen vuoteen. Sitä voi jo juhlistaa. Yrittäjät eivät koskaan ansaitse lomaa, he ostavat sen mikäli heillä on siihen rahaa. Ja ostavat vielä tilalle tuuraajan. Ei siis oikeasti kannata ketään yrittäjää kadehtia, kokeilkaa mieluummin itse samaan jos tuntuu että joku yrittäjä voi mielestänne liian hyvin. Itse ain kuin saikin homman toimimaan isoilla muutoksilla Levin Somassa koskien aukioloaikoja ja henkilömäärää. Nyt tiedän että esim henkilöstökulut ovat kohdallaan liikevaihtoon nähden ja homma rulettaa. Välissä mennään järjetöntä vauhtia, mutta välillä on hiljaisempaa. Sellaista se on meidän alalla. Täytyy olla kyky joustaa. Seuraavaksi voin keskittyä muihin asioihin mitä voi kehittää ja kasvattaa. Synnytystuskista on nyt selvitty. Kittilän Soma menee omaa somaa rataansa ollen se Äiti-Soma jo neljättä vuotta. Sen pienet menot takaavat sen että se pyörii kyllä niin kauan kuin minulla on intoa sitä pyörittää ja on motivoitunut henkilökunta joka on töissä. Tervetuloa tässä kohtaa meille Mari <3!

Tämän talven yksi suurimmista opeista mulla liittyy työntekemiseen, työntekijöihin. Motivaatioon. Sitä joko on tai ei ole. Sitä ei voi luoda toiselle. Raha voi aina auttaa hetken, mutta jos sinulla ei sitä ole tekemääsi alaan niin sitten on hyvä hypätä uuteen haasteeseen eikä jäädä tuleen makaamaan. Kahvila on niin monen unelmatyöpaikka ja toiveissa monella on perustaa helpolta kuulostava kahvila. Se on kuitenkin aidosti tosi fyysinen ja raskas homma. Pitää olla monena, oikein multitalentti ja meilläkin kaksi kahvilaa joiden välillä pitää pystyä olemaan tarvittaessa. Aina pitäisi voida olla myös iloinen ja pirteä. Monesta ei ole siihen eikä pidäkkään olla. Kahvila voi olla toisille myös ala, jonka läpi kuljetaan matkalla omaan alaansa. Soma on minun unelma, ei muiden. Muille se on työpaikka. Olen oppinut että en pyydä ketään enää töihin vaan ne hakee, jotka haluaa hakea. Innostusta ja joustavia ihmisiä työyhteisöt tarvivat, heittäytyjiä jotka ymmärtävät että yhdessä luodaan toisillemme ja itsellemme tässä työpaikkaa. En itekkään ikinä haluaisi olla töissä paikassa jossa vain tappaisin aikaa ja koska jotain työtä on pakko tehdä - olkoon se silloin kahvila. Kyllä jokaisen pitää saada tavoitella unelmiensa duunia - tähtiä!

 

Toinen suuri oivallus liittyy irtipäästämiseen. Niin työelämässä kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Ylipäätään kontrollista. Oppia olemaan heikko ihminen. Minäkin olen pienestä pitäen ollut oman itseni herra ja rouva. Voin lähes tosissani sanoa kasvattaneeni itse itseni. Mulla ei ollut koskaan rajoja, olin ihan kiltti ilman niitäkin. Toki olisin toivonut niitä näin jälkeenpäin ajatellen. Vanhemmat kun erosivat teini-iässä ja toinen vanhemmistani jäi tavallaan täysin tyhjän päälle vailla suuntaa, päätin ettei mulle koskaan käy niin. Että mitä ikinä maailmassa tapahtuukaan, multa ei viedä mattoa alta. Etten voi luottaa toiseen ihmiseen koskaan niin paljoa, että jos se toinen ihminen vaikka katoaa tai kuolee niin minä jään tyhjän päälle ja menetän elämänhallinnan. Täytyy olla vahva, koska heikkous ei ole vaihtoehto.

 

Kusessahan mie tämän vahvuuteni kanssa olen sitten ollutkin sen koomin. Se on tavallaan kääntynyt minua vastaan, vaikka toki paljon hyvääkin tuonut. Ilman vahvuutta en olisi saavuttanut asioita mitä minulla on, sillä en ole ikinä osannut pelätä mitään. Mulla on järjettömän iso luotto itseeni ja osaamiseeni - tiedän kykeneväni melkoisiin työmääriin ja tekoihin  joita tietyntasoinen menestys vaatii. Olen ollut vahvuudesta jopa ylpeä, vaikka sisin on huutanut että pitäisi saada joskus vain nojata johonkin ja antaa toisten hoitaa asiat. Ihan vaikka peitellä nukkumaan tai hoitaa arkisia asioita. Sitä on vaan ollu niin typerä että haluaa pitää kaikki langat käsissään ja takaportin aina auki sillä luottaa ei saa. Minä itse hoidan itse. Vaikka joku tarjoaa apua, niin en osaa sitä oikein ottaa vastaan ellen itse päätä että nyt tarvin apua. Silloin voin sitä kyllä hakea. Tässä on mulla yksi nöyrtymisen paikka.

 

Edellisessä postauksessani kerroin tammikuisesta elämäntilanteestani. Se monia minut tuntevia varmasti mietityttää tällä hetkellä. Toissapäivänä käytiin tämän ex-kaverin kanssa lumikenkäilemässä ja juteltiin siitä kuinka hyvä juttu se tammikuu loppuviimein olikaan meille molemmille. Että kriisissä piileskeli enkeli.  Hänkin on ymmärtänyt ettei olemassa epäonnistumia, on vain oppeja joilla on tarkoitus. Olen niin ylpeä siitä, että hän ei luovuttanutkuun itsensä suhteen. Sellaista pitää kyllä kunnioittaa, sitä että ihminen tekee parhaansa. Kiitti minua siitä, että asetin rajat sekä itseni arvostamiselle että hänelle ja ymmärsi, että tilanteen jatkuminen sellaisenaan olisi merkinnyt hiljaista loppua meille molemmille ihmisinä. Oli aika laittaa stoppi itsensä tuhoamiselle ja sen hän toden totta on tehnyt. Työ jatkuu läpi elämän, mutta luotan siihen että hän sen tekee nyt oikealta pohjalta, koska haluaa tehdä niin juurikin itsensä vuoksi. Itsekkin haluan työstää elämääni ja päästä siitä ajatuksesta etten voi luottaa toiseen. Että voisin oikeasti vaan päästää irti kaikesta vahvuudesta ja olla se heikkokin välillä. Ei tarvi tarkoittaa että tyhmä tai päätään jatkuvasti seinään lyövä idiootti, vaan sellainen joka uskaltaa päästää irti elämän hallinnasta ja nauttia vaan matkasta. Lakata välillä loputon alanlysointi ja olla vain. Vaikka minut täällä Kittilässäkin kaikki kahden kahvilan yrittäjänä toki nimeltä tietää, ja asiani joitakin kiinnostaa niin silti minun ei tarvitsisi miettiä mitä mieltä muut minusta ovat. Ei täällä todellakaan kaikki kaikista pidä ja tykätään lyödä vähän lapin lisää juttuihin, mutta ei minun tarvitse niistä välittää. Riittää kun itse kaiken hälinän ja väsymyksen läpi kuulee vihdoin oman äänensä ja reippaasi vaan elää sen mukaan.

 

Oppinu jotenkin tässä talven showssa päästämään irti, opetellen antamaan anteeksi itselleni ja virheilleni sekä olemaan armollinen myös muille. Itekki toivon, että mullekki oltas armollisia toisinaan. Aina en voi tietää kaikkea enkä osata kaikkea heti, yritän kuitenkin varmasti parhaani - sen tiedän. Minun oppi on ollu tuon ohella se, että asioiden ei tavitse tapahtua just nyt. Voi vaikka nukkua yön yli tai vaikka kuukauden. Jopa puoli vuotta. Ne menee kyllä just niinku niiden on tarkoitettu kun ei lähetä väkisin vääntämään. Kaikki kyllä kolahtaa ja tippuu paikoilleen ajallaan niinkuin tarkoitettu ja asiat menee hyvin kyllä kun tekee parhaansa. Kellään meillä ei ole elämän ohjekirjaa, minkä mukaan pitäisi elää ja olla. Jokainen me täällä vastataan vain itsestämme. Se on aika lohdullinen ymmärrys kun lähtee miettimään.

 

Mulla on jotenki tosi levollinen ja hyvä mieli tällä hetkellä kaikesta, vaikka paljon onkin ollut muutoksia joka saralla. Nyt tiedän miksi monet asiat ovat menneet niinkuin ovat menneet. Just sen takia, että ne asiat on tänä päivänä paremmin. Asiat voi nähdä kahdella tapaa: joko jäädä niihin vellomaan ja katkeroitua tai nähdä se, miten se vie eteenpäin. Kukapa ei haluaisi katsoa eteenpäin?