Tänään 28.8.2017 tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta kun perustin toiminimeni ja Helin Kanttiinin. Tämän blogin nimeä kantavan yritykseni. En itseasiassa ikinä aikonut tulla yrittäjäksi vaikka olenkin yrittäjien lapsi. Isänäiti piti Tarmo lähikauppaa ja isänisä ajoi taksia kunnes isäni jatkoi sitä ollessani 9 vuotias. Äiti puolestaan piti kyläbaaria Lompolossa reilun kymmenen vuotta, kunnes eron myötä muutti Norjaan vuosikausiksi ja nykyisn on mulla töissä. Muistan kun lukion jälkeen menin ammatinvalintapsykologille, joka totesi testien jälkeen että tee mitä teet, sinusta on vaikka ja mihin, mutta hoitoalalle älä lähde. Hoitoviettiä minulla ei ole ja sen kyllä allekirjoitan täysin. En osannut muuta kuin hakea Rovaniemen ammattikorkeakouluun hotelli- ja ravintola-alan esimieslinjalle ja sinne siis meninkin sitten. En ole koskaan miettinyt muita vaihtoehtoja vaikka vauvakirjassani julistankin alkavani isona opettajaksi!  Mietin aikanaan, että ravintola-alalla ainakin on töitä ja se on kyllä totta, ollessani nyt 38 vuotta en ole päivääkään eläessäni ollut työttömänä. Tekevä aina töitä löytää, eri asia on jos ei sitten halua niitä tehdä. Ostin ekan omakotitaloni valmistuttuani koulusta 21-vuotiaana isän taatessa lainani, joten en ole kokenut muuta vaihtoehtoakaan kuin tehdä töitä, jotta saan lainat maksettua.

 

En koskaan haaveillut yrittäjyydestä, mutta saatuani lapsen 26 vuotiaana ja palattuani hotellin vastaanottoon kolmivuorotyöhön äitiysloman jälkeen totesin, etten voi jatkaa sitä työtä pienen lapsen kanssa. Oli tehtävä muutoksia ja löysinkin lehdestä hakemuksen, jossa etsittiin yrittäjää Kanttiiniin terveyskeskukseen. Leivoin mustikkapiirakan ja menin sen kanssa esittelemään itseni hakemukseni kanssa henkilölle joka valitsi vetäjän ja sainkin paikan. En laskenut sen kummemmin mitään paljonko pitäisi myydä tai tehdä tuottoa jotta pärjäisin. En muista kelle myin ekan kakkuni, sillä en ollut ollut aikaisemmin mikään leipojakaan sen kummemmin mutta rohkeasti otin töitä vastaan ja sain homman toimimaan. Kuusi vuotta viihdyin, tuli ero parisuhteesta ja ostin toisenkin talon, nyt Kittilästä,  koska en halunnut muuttaa takaisin Leville ja laitoinkin ensimmäisen taloni vuokralle. Lainaa otin enemmän jotta sain tehtyä remontinkin ostamaani vanhaan taloon. Toimin elämässäni yleensäkin tosi rohkeasti luottaen intuitiooni, olen tehnyt niin ennen ja teen nykyisinkin. Luotan itseeni, että pärjään kyllä ja keksin aina keinot. Olin oikeesti tosi onnellinen Kanttiinissa, sain tehdä pienimuotoisesti kaikkea mitä rakastan. Löysin vanhoja leikkeleitä työajaltani ja kun lukee tuon tekstin niin siinä kiteytyy kaikki mitä tein, rakkaudesta lajiin.

Photo%2028.8.2017%209.35.36.jpg

 

Kittilän Soma oli myös osa unelmaani ja siinä sain mennä askeleen eteenpäin. Heiluin pankinjohtajan ja kiinteistönjohtajan paikkeilla iso askartelemani aarrekartta kädessä, jossa kahvilastani ja sen fiiliksestä oli kuvia. Siihen karttaa kiteytyi kaikki ja kuulema ei kukaan ole sellaisella mitään lainoja tai kiinteistöjä ennen saanut. Minä sain koska vakuutin sillä nämä avainhenkilöt. Se on ihanaa kun saa tehä duunia mistä  pitää jolloinka asiakas myös näkee sen. Työnantajuus toi valtavan haasteen mulle henkilökohtaisesti, jonka koen olevani vieläki vaikeaa. Henkilöstön johtaminen on tosi vaikeaa, monisyistä ja sitä on vaikeaa tehdä täysin oikein. Olen persoonaltani introvertti sovittelija, idealisti joka innostaa ja keksii juttuja. Kaikki muu yrittäjyydessä ikävine lukujen laskemineen, tehostamisineen ja jatkuvassa paineessa eläminen, ne syö minua. On kuin tekisi jotain vasten tahtoaan mutta pakko jos meinaa pinnalla pysyä. Ne kuuluu tähän hommaan. Levin Soman tullessa, mikä ei ollut haaveeni tai laskelmoitu juttu, vaan tilaisuus mikä tuotiin mulle ja johon päätin sen kummemmin miettimättä tarttua toi sitten enemmän näitä "kovia" juttuja hoidettavaksi. Työt ei koskaan jää työpaikalle kun suljen oven vaan ne tulee mulla kotiin ja uniinkin. Lopputulema on se etten aidosti enää tiedä mitä on Heli ilman somia, ne on yhtä ja samaa mössöä enkä osaa oikein enää olla normaali.

Photo%2028.8.2017%209.36.14.jpg

Mie olen aina uskonut tekemiseeni ja osaamiseni töissä. Koen olevani kahvila-alan rautainen ammattilainen ja vaikka kotini olisi tulessa niin se ei tule näkyväksi töihin. Joo, voin omata hieman normaalia mustemmat silmäpussit mutta teen työni ja touhuni varmasti hyvin. Keskityn sataprosenttisesti töissä tekemääni juttuun niin että kun menen kotiin niin siellä alkaa sitten sähköposteihin vastaaminen ja muut toimistotyöt mitä voitte vain kuvitella kahdesta yrityksestä löytyvän. Haluan näyttää mallia että töissä tehdään töitä ja kotiasiat on kotiasiat. Ne hoidetaan vapaa-ajalla. Koen että toisia ei saa kuormittaa omilla jutuilla ainakaan niin että homma kärsisi. Paljon on tullut mullekki lunta tupaan eri tahoilta ja monesti ihan omasta toiminnastani johtuen, mutta ne kuuluu kaikki oppivuosiin ja otetaan vastaan kyllä. Niistä sitä oppii. Kriisi yleensä on aina enkeli jos sen haluaa nähdä positiivisena asiana ja niinhän se kannattaa tehdäkkin. Se tuli koska siitä voi ottaa opiksi ja tehdä asiat toisin ensi kerran.

 

Photo%2028.8.2017%209.36.35.jpg

 

Levin Soma kun perustettiin olin ihan ylikierroksilla. Ei mitään hajua sopivista aukioloista, ei henkilökunnan sopivasta määrästä ei todellisista palkkauskustannuksista kun ne kerrotaan kymmenpäisen henkilökunnan mukaan. Ei mitään tietoa mistään ja siinä sumussa perustin vielä yöbaarinkin Kittilän Somaan. Se oli virhe, iso sellainen ja taas menin vaan koska en kuunnellut itseäni. En tiä kuuntelinko ketään, ois kyllä pitänyt. Ajatus vaan että ompa kivaa yhdessä täällä keitellä kahvia kivalla porukalla kahviloissa ja välillä pitää jopa baariakin oli sekopäinen. Työnantajayrittäjän todellisuus iski kyllä silmille vahvasti hyvinkin pian ja siinä joutuu monenlaiseen tilanteeseen joissa on pakko vaan kovettaa itseään ja tehdä ikäviäkin päätöksiä.  Ei ole ollut kristallipalloa mullakaan mihinkään ja paljon on erheitä tullut tehtyä, kannan vastuun kaikesta kyllä. Oikomistoimenpiteet on aina ikäviä, mutta joskun muutokset ovat välttämättömiä jotta homma jatkuu. Niin monesti olen ikävöinyt yksinyrittämisen ja työntekijäaikakausiani, silloin en ole vastuussa kuin itsestäni. Saan olla ystävä kelle haluan ja vastaan vain itsestäni ja omista teoistani.

 

Photo%208.1.2017%2016.58.43.jpg

 

Nykyään tämä yhteiskunta menee siihen, että kannustetaan yrittäjyyteen. Harvassa on ne pk-firmatkaan enää jotka palkkaavat vakituiseen työsuhteeseen. Firmat palkkaa monesti yrittäjiä töihinsä, on tullut termi "kevyt-yrittäjyyskin" tasoittamaan tätä kuilua minne suuntaan kuitenkin vääjäämättä mennään. Näin säästetään mikäli tulee mahdollisia sairauslomia ja muutenkin ei tarvitse ottaa kuin juuri siihen tarpeeseen tekijä mitä tarvitaan. Ei tarvitse sitoutua työsopimuksiin, tunteihin, hommata työterveyslääkäriä, pelätä sairauslomia tai muutakaan. Otat siihen mitä tarvii ja thats it. Helppoa, riskitöntä. Mutta kenestä on yrittäjäksi ja elättääkö se sitten? Tekisinkö minä jotain toisin ja lähtisinkö uudestaan yrittäjäksi jos voisin päättää?

 

En ole ihminen, joka katuu tekemisiään vaikka monet jutut oisin voinu tehdä toisin. Koen että kaikki teot ja tapahtumat on tehneet minusta sen mitä olen tänään ja tässä hetkessä voin aina valita miten toimin ja teen. Nyt tai huomenna. Voin aina valita toisinkin. Vaikka olenkin nyt tässä Soman yrittäjänä niin ensi vuonna voin olla vaikka mitä ikinä haluan. Se on ihan minusta kiinni. Voin tehdä hyvän kevään ja vaikka myydä yrityksen sopivalle ostajalle, mikäli sellainen löytyisi. Voin todeta, että minun duuni on nyt tehty eikä minulla ole enää muuta annettavaa kahviloille ja kouluttautua vaikka ravintola-alan opettajaksi tai brändätä itseäni niin. että lähden opiskelemaan vaikka taiteen eri tekniikoita ja tulla taiteilijaksi. Ideoita minulla riittää ja intohimoa toteuttaa niitä. Kaipaan niin kovasti kädellätekemistä että harva ymmärtää minun ikävää siihen suuntaan.  Ehkä lopetan huipulla ja annan uusien energioiden ottaa Somat haltuunsa ja muutan vaikka Lompoloon "mökille".  Siellä maalailen, teen keramiikka ja olen vain. Katson avoimin mielin mihin maailma vie seuraavaksi.  Ei Lompolossa tarvitse maksaa talonlainoja muutakuin katsoa, että sähkö-ja puhelinlasku tulee hoidettua. Voi mikä vapaus olisikaan kun voisi vaan olla.Tiä mitä kaikkea sitä keksisi vielä, olenhan vasta 38 vuotias- nainen parhaassa iässä oikeasti. Havahtunut nyt siihen että yksi elämä täällä vain on ja aika menee nopeaan. Siitä pitää nauttia täysillä, olla läsnä. Minä en ruukaa olla, harvoin ehkä.

 

Minä en ole sanomaan miten vinkkejä miten elää hyvää elämää ja tulla onnelliseksi. En todellakaan. Tuntuu että monet asiat olen oppinut vasta erheen kautta ja yhä teen monia asioita väärin. Täällä voi uraputkessa hyvin äkkiä kadottaa itsensä ja mennä kuin sumussa putkessa, jossa ei valoa helpommasta näy. Pitkäjänteisyys on yrittäjyydessä hyvä asia, ei saa ikinä tehdä ratkaisuja äkkipikaisesti. Nukkua edes yön yli, näin on viisaat opettaneet. Joskus käy niinkin että tulee tapahtumia eteen jotka sitten pysäyttää sinut ja pakottaa katsomaan tarkemmin itseään ja omaa elämää. Kun ei itse tajua hiljentää niin se laitetaan sulle eteen niin että tajuat. Siinä vaiheessa on pakko oikeasti miettiä, että mitä haluaa elämältä ja voiko ollakkin niin, että se mikä oli sulle unelmaa joku vuosi sitten ei se sitä enää olekkaan. Se oli kokemus. Ja unelmat voi miettiä uudestaan ja päivittää. Ihminen kasvaa ja kehittyy koko ajan, mie odotan innoissani mitä minusta vielä tulee. 

Photo%2021.3.2017%2020.59.02%281%29.jpg

 

Oli miten oli mutta tänään juhlin kymmenvuotisyrittäjän taipalettani pitkä sairauslomalappu kädessäni vakavasti pohdiskellen mitä Heli haluaa tehdä tulevaisuudessa. Jos minulta otettaisiin Soma pois niin mitä jäisi jäljelle? Mitä Heli haluaisi tehdä ja vai osaisiko se tehdä enää mitään? Olen niin vierottunut perusarjesta etten edes tiedä. Millaista voisi olla arkipäivät töissä ja illat ja viikonloput kotona? Käyttekö te toistenne luona kylässä vai mitä ihmiset tekee :D ? Vähän karrikoituja lauseita mutta minulle aiheellisia pohdintoja. Nyt täytyisi vain levätä, saada aikaan hyviä pohdintoja ja vetää kevät hienosti maaliin kahviloissa niinkuin tottakai vedetäänkin. Löytää se ilo ja innostus omaan tekemiseen mikä mulla on kun taiteilen ja touhuan käsitöitä. Ja löytyyhän se ja asiat aina järjestyy niinkuin kuuluukin. Pitää vain olla pitkäjänteinen <3

 

 

 

Ihanaa syksyä ihmiset, lupaan että nyt tää blogin taas virkistyy kun otan aikaa itselle. Paljon on hyviä juttuja jotka saa minut jaksamaan arjessa ja innostumaan. Niistäpä aion alkaa bloggailemaan nyt sillä tää on mulle omaa terapiaa tämä kirjoittaminen tänne ja fiilistely. Aattelin kirjoitella muunmuassa minun betonijutuista, arjen höpöistä kauneusrituaaleistani ja ihan vaikka keskeneräisestä marituksesta ja bujoilusta. Ompa tässä yksi ihana mökki Lompolossakin, josta saisin kivan postausketjun aikaiseksi. Ehkä minusta tuleekin lifestyle bloggari joka ei koskaan löydä perille :D ;D. Who knows! Stay tuned!